Falunin $25,000 ITF-turnauksessa oli suomalaisjuhlat. Suomen miesten maajoukkueen, runkopelaajat Emil Ruusuvuori ja Patrik Niklas-Salminen hallitsivat tapahtumia nopealla sisäkentällä pelatussa turnauksessa.

Ykköseksi sijoitettu Ruusuvuori ei hävinnyt erääkään matkalla loppuotteluun – seitsemänneksi sijoitettu Niklas-Salminen selvitti avauskierroksella vastustajansa ottelupallon, jonka jälkeen hänkään ei antanut vastustajilleen erääkään.

Loppuottelussa toistensa pelityylit hyvin tuntevat kaverukset tarjoilivat ruotsalaisyleisölle tasaisen ja jännittävän ottelun. Ottelusta muodostui pienten marginaalien ottelu, jossa lopulta Ruusuvuori onnistui ottamaan tarvittavat murrot ja hän pääsi nostamaan voittajanpokaalin ilmaan lukemin 6-4, 6-4.

– Varsinkin alkuviikosta pelini toimi hyvin, mutta loppuviikosta alkoi ehkä hieman painamaan matsimäärät näiltä muutamilta viikoilta. Loppuottelussa pelitasomme oli mielestäni kuitenkin hyvää. Pystyin henkisesti olemaan sen verran vahva ja keskittyä omiin asioihini, niin lopputulos oli erittäin hyvä! Nyt kun olen saanut paljon matseja, niin alkaa olemaan rutiinit hyvällä tasolla, mikä auttaa tärkeissä paikoissa, kommentoi iloinen Ruusuvuori Tennisliiton tiedotteessa.

– Hyvä peli ja oli pienestä kiinni. Emil pelasi hyvin ja käytti mahdollisuutensa, kommentoi puolestaan Niklas-Salminen.

Turnausvoitto on Ruusuvuoren kauden kolmas kaksinpelissä ja uran neljäs. Niklas-Salminen on puolestaan voittanut tänä vuonna yhden kaksinpelin ja ollut kahdesti finaalissa – nelinpelissä turnausvoittoja on yhteensä seitsemän tällä kaudella.