Vapaaottelija Teemu Packalén on toipumassa kovaa vauhtia eturistisidevammastaan. 31-vuotias turkulainen lähestyy normaalia kuntoaan. Elämä näyttää jälleen parempaa puoltaan vaikeiden aikojen jälkeen ja katseet on suunnattu tulevaisuudessa häämöttävään uran neljänteen UFC-otteluun.

– Leikkauksesta on 11 kuukautta. Olen kuntoutuksessa täysin aikataulussa tai jopa hieman edellä. Tällä viikolla ollaan jo sparrailtu nyrkkeilyä aika kovaa ja vedetty pitkiä treenejä. Painiakin on treenattu, mutta sitä ei pysty vielä ihan täysiä tekemään. Olen about 80 prosentin kunnossa. Uskon, että kuukauden päästä marraskuussa saan sen kaiken sadan prosentin kapasiteetin käyttöön.

– Mitään tietoa minulla ei ole, mutta uskon, että UFC törkkää mut ensimmäiseen alkuvuoden Euroopan tapahtumaan. Lontoo 2019 voi olla se, missä Teemu Packalén nähdään, Packalén kertoo SuomiUrheilu -sivuston haastattelussa.

Kylmiltään Packalén ei aio kehään astua. Päinvastoin.

– Tarkoitus on käydä leireilemässä marraskuussa Jenkeissä. Salin kanssa on jo sovittu asiasta.

Siellä turkulainen voi sparrailla Nasrat Haqparastin ja Marc Diakesen tasoisten ottelijoiden kanssa.

– Sitten on tietysti Ruotsin Reza Madadi ja meiltä kotimaasta Patrik Pietilä ja Aleksi Mäntykivi, joiden kanssa voi treenata, Packalén luettelee.

Työmäärä on ollut valtava, minkä Packalén on lähestyvän paluun eteen tehnyt.

Rintalan Villen kanssa olen treenannut ihan sikana koko kesän. Tässä alkaa huomata, että äijä on jo aika tikkarissa, eikä tarvitse paljoa polviin nojailla.

Packalén harjoitteli kesällä yhdessä muun muassa jääkiekkoilija Rasmus Ristolaisen ja Susanna Tapanin kanssa.

– Me treenasimme maanantaista perjantaihin. Kävimme Espanjassakin leirillä. Meillä oli aikamoista kilpailua keskenään.

Ottelijan äänestä kuulee, että elämä hymyilee.

– Ostettiin tyttöystävän kanssa yhteinen asuntokin juuri, mies kehaisee.

Packalénin paluuta odotellessa UFC-ikävää sammuttaa UFC 229 -tapahtuma, jonka pääotteluna nähdään Nurmagomedov vs. McGrergor sunnuntaina klo 07.00. Pitkään odotettu ottelu näkyy Viaplayssä.

Tapahtuman punnitus ja esiottelut nähdään Viasat Urheilu -kanavalla, joka on viikonlopun ajan vapaasti katsottavissa.

Jesse Happonen