Tero Pitkämäki ei osaa vielä sanoa jatkuuko hänen uransa.

Keihäänheiton Maailmanmestarin viime kausi päättyi loukkaantumiseen kesäkuussa, ja hänen polvensa operoitiin elokuussa.

Tällä hetkellä polven kunnosta ei ole varmuutta, joten Pitkämäki ei ole vielä halunnut tehdä päätöstä jatkosta.

– Tilanne on 50-50. Päätös tulee aikaisintaan marraskuun taitteessa, manageri Tero Heiska kertoi Iltalehdelle.

Pitkämäellä on kuitenkin reilusti aikaa kuntoutua MM-kilpauihin, koska Qatarin kisat käydään vasta ensi vuoden lokakuussa. Arvioiden mukaan heittokuntoon pääseminen vaatiin noin puolenvuoden harjoittelun.