Viime vuosina käsittämättömän pienillä tulotiedoillaan hämmentänyt mäkihyppääjä Janne Ahonen avaa erikoisia rahajärjestelyitään Ilta-Sanomissa.

Torstaina julkistettujen vuoden 2017 verotietojen mukaan uransa päättymisestä vastikään ilmoittanut mäkikotka Ahonen ei tienannut senttiäkään ansio- tai pääomatuloja. Nollatulot selittyvät Ahosen rahoitusjärjestelyillä oman kiihdytysautotiiminsä Ahonen Racing Teamin kanssa.

– Jokunen vuosi sitten Janne Ahonen lainasi mäkihypyssä tienaamiaan varoja Janne Ahosen omistamalle kiihdytysautotallille, joka nyt sitten on alkanut lyhentää lainaansa Janne Ahoselle. Lainasumma oli huomattava, ja nyt elän perheeni kanssa yritykseni maksamilla lainanlyhennyksillä, Ahonen selvitti Ilta-Sanomille.

Ahonen kertoo hankkiutuneensa tarkoituksella tilanteeseen, jossa hänen ei tarvitse nostaa palkkatuloja.

– Kun en nosta palkkatuloja, minun ei myöskään tarvitse maksaa palkkatuloveroja. Pyrin pitämään tästä tilanteesta mahdollisimman pitkään kiinni, koska Suomessa palkkatuloverotus on todella kovaa, Ahonen perusteli ratkaisuaan.

– Itse asiassa palkkatulojen nostamisessa ei ole mitään järkeä, ex-mäkikotka lataa.

Linkki Ilta-Sanomien uutiseen.