Hiihtomaajoukkueen entinen päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö, 54, ei sulata Krista Pärmäkosken toimintaa Suomen cupin sunnuntaisessa kisassa.

Pärmäkoski voitti lauantaina Rovaniemellä 10 kilometrin Suomen cupin kisan ylivoimaisesti. Kilpailun jälkeen Pärmäkoski kertoi empivänsä osallistumistaan sunnuntain sprintteihin. Aamulla Pärmäkoski kuitenkin ilmestyi lähtöviivalle. Hän hiihti ensin karsinnoista selvästi jatkoon ja sitten hallitsi alkueräänsä suvereenisti loppusuoralle asti. Loppusuoralla Pärmäkoski lopetti hiihtämisen ja jättäytyi tarkoituksella erän kolmanneksi päästäen seuratoverinsa edelleen.

– Se oli pöyristyttävän ylimielistä, lapsellista ja tarpeetonta. Me kaikki tiedämme kyllä ilmankin, että Krista on Suomen paras, suvereenin ylivoimainen ja maan parhaita urheilijoita. Mutta näin lyhyt oli lopulta reitti kovan haastajan asemasta tähän arroganssiin. Tilanne on toki naisten maajoukkueessa koettu useasti ennenkin, itsekin naisten maajoukkuetta valmentanut Kyrö totesi Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Kun tällainen tähti tulee hienoon kansalliseen tapahtumaan, hänen tulee ennen kaikkea osoittaa, että arvostaa lajiaan, kilpailijoitaan ja tapahtumaa, vaikka itse kuuluu pieneen, paapottuun aateliin. Kaikki nämä arvot Krista huuhtoi sunnuntaina viemäristä alas valtavan tv-yleisön silmissä, Kyrö totesi.

Lähde: Ilta-Sanomat