Sadan metrin sekauintifinaalilla perjantai-iltansa aloittanut Jenna Laukkanen jäi vauhdistaan verrattuna välierissä syntyneeseen hurjaan Suomen ennätykseen. Aika 59,11 osoitti sotkamolaiselle seitsemännen sijan. Välieräaika 58,60 olisi nostanut vain yhden pykälän ja mitaleille vaadittiin jo 58,11.

– Kyllä sen heti startin jälkeen huomasi, että ei ole ihan samanlainen lento päällä kuin eilen, ja sitten ei käännöksetkään onnistuneet niin hyvin, niin siitä se puoli sekuntia varmaan tuli. Verrassa tuntui vielä ihan hyvälle. Mutta näistä oppii ja tietää, että saa vielä vähän treenata, että pysyy tuolla mukana, Laukkanen hymyili.

Laukkanen poikkesi MM-altaassa vielä perjantai-illan päätteeksi. Sadan metrin rintauinnista hän haki finaalipaikan lauantaiksi välierien seitsemänneksi nopeimpana ajalla 1.05,01. Kauden paras aika kaunistui jälleen, ja suunta on vauhdikkaampaan päin, kuten 50 metrillä kisojen ensimmäisenä päivänä.

– Huh, lihaksissa painaa tosi paljon, tuntuu kuin olisi jäänyt jonkin katujyrän alle. Mutta onneksi huomenna on vapaa aamu, pääsee nukkumaan kunnolla, toivottavasti, Laukkanen puuskutti.

– Uinti lähti hyvin 75 metriin asti, mutta sitten loppui puhti kokonaan, varsinkin jaloista, niin sitten ei päässyt uinnin päälle niin hyvin. Jospa tästä vielä levon kautta saisi kammettua itsensä huomiselle vielä herkempään kuntoon.

Lauantain finaali starttaa Suomen aikaa klo 14.37.

Lähde: Uimaliiton tiedote