Suomi selviytyi salibandyn MM-kisojen loppuotteluun kaadettuaan Prahan O2 Arenalla 12 881 katsojan edessä Tshekin 7-2. Finaalivastustajan Suomi saa myöhäisottelusta Ruotsi–Sveitsi.

Joonas Pylsy kiskaisi avauserän ainoan maalin Ville Lastikan vietyä ensin tshekkipuolustajan mukaansa muka laukausta peittämään. Toinenkin erä oli Pylsyn: keskushyökkääjäksi siirretty voimapesä syötti ensin pystyyn puolustuksen keskelle Mikko Leikkaselle, joka kiskaisi turnauksen ensimmäisellä laukauksellaan lukemiksi 2-0. Ennen toista taukoa Pylsy ajoi vielä itse keskelle ja pommitti aivan yläriman alle Suomen kolmannen osuman.

Joukkueiden yhtäaikaiset nahistelujäähyt kolmannen erän alkupuolella sähköistivät ottelua vielä, kun Tshekki sai tasavajaalla vapaalyönnin läheltä Suomen maalia ja onnistui viimein ohittamaan Eero Kososen. Seitsemän minuuttia ennen loppua Miko Kailiala kuitenkin lapioi maalin edestä sisään Lauri Kapasen poikkisyötön, ja heti seuraavassa vaihdossa Ville Lastikka huudatti sinivalkoista katsomonosaa läppäämällä Peter Kotilaisen tarjoilusta eron jo neljään maaliin. Tshekin 2–6-kavennus ylivoimalla ei ottelun suuntaan enää vaikuttanut, ja Ville Lastikka sekä Sami Johansson komistelivat vielä lukemia tyhjiin tshekin yrittäessä riskillä. Sami Johansson on Suomen ainoana pelaajana onnistunut maalinteossa kaikissa turnauksen viidessä ottelussa.

– Hyvä fiilis tietenkin finaalipaikasta, ja vähän alkoi jo pelikin loksahtelemaan kohdilleen. Pidettiin nyt pallosta paremmin huolta ja haluttiinkin ottaa peli haltuun pallonhallinnan kautta, Suomen parhaana palkittu Mikko Leikkanen sanoi.

– Samalla haluttiin ottaa pois sitä hurlumheitä ja fiilispeliä, jossa Tshekki on parhaimmillaan.

Pitkän tien MM-kisoihin polvivamman kuntoutuksen kautta tehnyt Leikkanen nautti tapahtumasta täysillä.

– Huikeita hommia tämmöiset, väkeä joku kaksitoista tonnia ja niin kova kannustus, että välillä oli vaikea saada ohjeita perille kentälle.

– Pelattiin aika kurinalaisesti ja riisuttiin Tshekki aseista, Suomen valmentaja Samu Kuitunen näki.

– Minuutti minuutilta peli kääntyi enemmän meille, mikä johtui pelaajien kärsivällisyydestä ja hyvästä pelaamisesta. Nyt oltiin yhden tai kahden sijasta jo kolmen kentän varassa ja vielä jotain reservissäkin.

Yli kymmentuhatta pauhaavaa ja välillä Suomelle viheltävää katsojaa ei haitannut Suomen menoa lainkaan.

Lähde: Salibandyliiton tiedote