Suomen Anita Korva kasvatti nuorten MM-kisojen mitalisaldonsa kolmeen pronssiin torstaina kisatussa 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtökilpailussa.

Kisan mitalikolmikko oli täysin sama kuin tiistaina hiihdetyssä 5 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa. Voiton vei Ruotsin Frida Karlsson ennen Norjan Helene Marie Fossesholmia ja Korvaa.

Päivän voittaja Karlsson oli kilpailussa ylivoimainen, kun hopeamitalisti Fossesholm jäi kärjestä 52,1 sekuntia. Kultamitali oli jo Karlssonin toinen näissä kilpailuissa.

– Olen todella iloinen tämän päivän suorituksesta, olen todella tyytyväinen. Halusin keskittyä vain omaan hiihtooni ja löytää hyvän taktiikan kisaan ja onnistuin sen tekemään, alusta asti karkuun hiihtänyt Karlsson kommentoi.

Korva nappasi päivän yhteislähdöstä jo kisojen kolmannen pronssimitalinsa.

– Totta kai se maistuu hyvälle. Olen saanut kunnon kohotettua sillä tavalla, että pystyn hiihtämään joka matkaa aika kovaa, Korva kertoi tyytyväisenä.

Muista suomalaisista Hanna Ray oli 28:s, Linnea Halonen 55:s ja Josefiina Böök keskeytti.

Suomen mitalisaldo Lahden kotikisoista on nyt neljä, sillä Eveliina Piippo hiihti hopealle keskiviikon 10 kilometrin vapaan kilpailussa.

Lähde: Hiihtoliiton tiedote.