Ensimmäisen kierroksen jälkeen kymmenentenä mäkihypyn maailmancupin osakilpailussa ollut Antti Aalto, putosi toisella kierroksella muutaman sijoituksen ja oli lopputuloksissa sijalla 18. Kilpailun voittoon hyppäsi Itävallan Stefan Kraft, ennen Norjan Robert Johanssonia. Kolmanneksi ponnisti Japanin Yukiya Sato.

– Tänään oli ihan ok kisa, ensimmäinen hyppy oli ihan hyvä ja perustason suoritus, mihin tällä hetkellä pystyy. Toinen ei ollut sitten ihan niin vahvaa, vähän se keulatekniikka petti, mutta kokonaisuudessaan ihan ok kisa, Aalto kommentoi kilpailuaan.

Myös Suomen joukkueen päävalmentaja Lauri Hakola oli samoilla linjoilla Aallon kanssa.

– Tänään Antilta ihan kohtuullinen kisa, kaks hyppyä kolmesta onnistu. Toisella kierroksella ei tullut ihan parasta hyppyä. Se ois vaadittu että ois taisteltu tosi hyvistä sijoista. Kuitenkin oli mukava huomata viikonlopun aikana että parhaiden hyppyjen suunta on noususuunnassa, Hakola kommentoi suojattinsa otteita.

Lähde: Hiihtoliiton tiedote.