Golfin Euroopan kiertueen vuoden 2019 ensimmäinen kilpailu käynnistyy Arabiemiraateissa keskiviikkona. Suomalaisia mukana on peräti neljä.

Viime kauden paras suomalainen, kiertueen pistelistalla 46:nneksi sijoittunut Mikko Korhonen pelaa Abu Dhabissa kauden 2018/2019 ensimmäisen kilpailunsa. Korhonen on valmistautunut kauteen Dubaissa viikon mittaisella harjoitusleirillä yhdessä Suomen muiden pääkiertuepelaajien kanssa.

– Kenttä on tuttu, se on hieno baana. Peli tuntuu ihan mukavalta, vaikka tarkasti ei voi tietenkään sanoa, kun ei ole vielä yhtään reikää kilpailussa pelattu. Treenit menivät kuitenkin tosi hyvin, ei ole mitään valittamista, Korhonen kertoi.

Abu Dhabin kilpailu, Abu Dhabi HSBC Championship, pelataan ensimmäistä kertaa osana Rolex Series -sarjaa. Muiden Rolex Seriesin kilpailuiden tapaan kilpailussa on jaossa palkintorahaa peräti seitsemän miljoonaa dollaria, eli noin 6,08 miljoonaa euroa.

Sähköä kisaan tuovat maailmanlistan kakkonen Brooks Koepka ja kolmonen Dustin Johnson. Eurooppalaisista korkeimmalle on rankattu Tommy Fleetwood, joka myös puolustaa kisan voittoa. Fleetwood hakee tililleen kolmatta peräkkäistä ykköstilaa Abu Dhabissa.

– Osallistujalista on kova, niin kuin täällä on aina. Lähdetään kentälle niin sanotusti ilon kautta! Suomen ykköspelaaja pohti.

Mikko Korhonen on osallistunut Abu Dhabin kilpailuun kolmesti. Hän on selvittänyt kisan cut-rajan joka kerta. Paras sijoitus, jaettu 22. sija on viime vuodelta.

Suomalaisista kilpailussa nähdään myös Kim Koivu, Tapio Pulkkanen ja Kalle Samooja.

Korhosen lähtöaika keskiviikkona on kello 10.35 Suomen aikaa. Tapio Pulkkanen lähtee kentälle ensimmäisissä ryhmissä jo kello 05.50 Suomen aikaa. Samooja lähtöaika on kello 09.55 ja Koivun kello 11.15 Suomen aikaa. Aikaero Abu Dhabiin kaksi tuntia.

Lähde: Korhosen tiedote