Suru-uutinen mäkihyppylegenda Matti Nykäsen kuolemasta kantautui nopeasti myös Janne Ahosen korviin. 41-vuotias Ahonen otti Nykäsen poismenon raskain mielin vastaan.

Hän sai äidiltään tiedon idolinsa poismenosta.

– Ei ollut ihan mieluisimmasta päästä aamunavaus. äitini soitti, ja kysyi olenko kuullu, että Matti on poissa? Mietin hetken aikaa ja kysyin, että meidän Matti vai?

Ahosen mielestä Nykänen oli kaikkien aikojen mäkihypääjä.

– Hän on paras. Nykypäivänä joissain voittojen määrässä Matti on saatettu tavoittaa, mutta laji oli silloin toinen ja kilpailuja oli puolet vähemmän kuin nykyään, Ahonen kertoi MTV uutisten erikoislähetyksessä.

– Hän oli jo lähtökohtaisesti lahjakas kaveri ja ominaisuudet lajiin olivat kohdallaan. Tärkeimpinä osa-alueina kuitenkin nousevat esiin Matin intohimo ja harjoittelu, Ahonen sanoi.