Samuel Purola tuli 60 metrin finaalissa lopun tutun lentävällä askeleella ja voitti mestaruuden ajalla 6,70 Kuopiossa hallimestaruuskilpailuiden avauspäivänä.

Ikaalisten Urheilijoiden Otto Ahlfors oli viime vuoden tapaan toinen, nyt ajalla 6,77. Kolmas oli Oulun Pyrinnön Eetu Rantala kauden parhaallaan 6,78.

Purola veisteli kilpailun jälkeen, että vaisusta lähdöstä on kehittynyt hänen tavaramerkkinsä, joskin tilanne kohenee koko ajan.

– Ison ja raskaan juoksijan on vaikeampi päästä liikkeelle samaa vauhtia lyhytjalkaisempien juoksijoiden kanssa, mutta tässä on aika kehittää lähtöä, joka on mennyt eteenpäin koko ajan, Purola sanoi Urheiluliitolle.

Purola alitti aiemmin tänä talvena Euroopan hallimestaruuskilpailuiden tulosrajan Tukholmassa ennätyksellään 6,67 ja keskittyy Kuopion kilpailun jälkeen virittelemään kuntoaan Glasgow´n EM-kilpailuihin.

– Aika oli nyt yllättävän hyvä siihen nähden, ettei jaloissa ollut yhtä hyvä fiilis kuin Tukholmassa. EM-kilpailuissa tavoitteena on päästä välieriin ja saada kaksi juoksua, Purola tuumi.