Norjan Jarl Magnus Riiber hiihti eilisen tapaan voittoon Klingenthalissa. Jännittävän kilpailun ratkaisu nähtiin, kun kolmikko Ilkka Herola, Riiber ja Fabian Riessle lähtivät Herolan johdolla muulta pääryhmältä karkuun hieman ennen maalia. Herolan kiri ei aivan riittänyt vastaamaan maailmancupin johtajalle ja Herola taipui kilpailun kakkoseksi puolen sekunnin erolla Riiberiin. Riessle jäi kärjestä 0,7 sekuntia.

– Totta kai oli tosi hieno päivä. Ei jääny paljon mitään hampaankoloon. Varakisassa oli hyvä hyppy ja tiesin että on mulle sopiva keli ladulla. Oli ennen kisaa jo tiedossa, että on mahdollista tehdä hyvä sijotus. Kyllä se näiden vaikeiden aikojen jälkeen tuntuu tosi hienolle ja tästä on mukava jatkaa, Herola sanoi.

Suomalaisten hienoa panosta kilpailussa täydensi Eero Hirvonen, joka nousi jälleen mahtavalla hiihto-osuudella kilpailun sijalle 5. Hirvonen tuli maaliin 8,3 sekuntia päivän voittajalle jääneenä. Arttu Mäkiaho oli kilpailun 16:s ja Leevi Mutru 30:s. Kisa käytiin kovassa lumisateessa joka tuotti vaikeuksia hiihto-osuudella useammallekin urheilijalle. Mutru kaatui kilpailussa parikin kertaa sohjoisessa alamäessä, joka luonnollisesti pilasi Mutrun kilpailun.

– Se tais olla paras viikonloppu meille sitten viime vuoden Klingenthalin viikonlopun. Tottakai hyvät fiilikset siitä. Kauden parhaat kisat henkilökohtasesti molemmissa kisoissa. Hiihto hyvällä tasolla. Eilen toiseksi nopein ja tänään nopein. Molempina päivinä takasin siihen podiumtaisteluun, tottakai siihen pitää olla tyytyväinen, Hirvonen totesi.

Lähde: Hiihtoliiton tiedote