Urheiluministeri Sampo Terho kertoo Ylen haastattelussa, että sunnuntaina ja maanantain välisenä yönä menehtyneen Matti Nykäsen kunniaksi saatetaan järjestää valtiolliset hautajaiset.

– Selvitän tämän mahdollisuuden, mietin tätä hallituskumppaneiden kanssa ja muutenkin ministeriössä, miten olisi paras menetellä asian suhteen, Terho kommentoi.

Valtioneuvoston kanslian mukaan valtiolliset hautajaiset järjestetään tai kustannetaan valtion varoista ainoastaan presidenteille. Poikkeustapauksessa valtioneuvosto voi päättää hautajaisten järjestämisestä tai rahoittamisesta myös pitkäaikaisille pääministereille, eduskunnan puhemiehille tai henkilöille, joilla on erityistä kansallista merkitystä.

Matti Nykänen menehtyi yllättäen 55-vuotiaana. Urheilu-urallaan hän voitti muun muassa neljä olympiakultaa.