Käsipallojoukkue Dicken pelaa ehkä koko historiansa suurimman pelin lauantaina Pirkkolassa, kun AM Madeira Andebol SAD vierailee Helsingissä EHF Challenge Cupin puolivälieräsarjan ratkaisevassa ottelussa.

Ensimmäinen ottelu pelattiin viime sunnuntaina Funchalissa, joka oli suureksi osaksi isäntien hallintaa, ja parhaimmillaan johto olikin peräti 7 maalia. Niin vain lauttasaarelaiset kirivät rinnalle, mutta viime hetken maalilla Madeira vei ottelun lukemin 28-27.

Tulos antaa herkullisen lähtöasetelman lauantain peliin, jossa Dickeniltä vaaditaan joko kahden maalin voitto, tai maalin voitto, kunhan Madeira pidetään alle 27 maalin.

Dickenin on oltava tarkkana etenkin Elledy Semenon kanssa, joka vasemman pakin paikaltaan on tykittänyt Cupissa jo 34 maalia, eli toiseksi eniten. Myös pelintekijä Fancisco Pereira oli tehokas Funchalissa, tehden viisi maalia.

Laiturit ovat erittäin nopeita, ja joukkue rankaiseekin kovalla kädellä hyökkäyspään virheistä. Joukkue piipahti tulomatkallaan Helsinkiä kohti pelaamassa Portugalin Liigan ottelun SL Benficaa vastaan, jossa tuloksena ruma, 24-38 tappio, joten Dickenillä on kaikki mahdollisuudet yllätykseen lauantaina.

Dickenin suurin sankari Funchalissa oli Max Granlund, joka johti lauttasaarelaisten kiriä, tehden peräti 9 maalia ottelussa, Tadas Stankevicius onnistui viidesti, ja Filip Söderlund neljästi.

Lähde: Dicken tiedote