Mikko Korhonen on sijoittunut jaetulle 31. sijalle golfin Euroopan kiertueen Oman Openissa. Suomalainen nosti sijoitustaan kolmannella ja neljännellä kierroksella sen jälkeen, kun luuli jo karsiutuneensa toisen kierroksensa päätteeksi.

Korhonen joutui urakoimaan sunnuntaina peräti 31 reikää, kun kilpailun kolmas kierros keskeytettiin lauantaina pimeän laskeuduttua. Aikataulu oli poikkeuksellisen tiukka hiekkamyrskyn pakotettua järjestäjät keskeyttämään kisan perjantaina jo puolen päivän tietämillä.

Kolmannen kierroksen jäljellä olleet 13 reikää Korhonen pelasi varhain aamulla yksi alle parin ja päivän toinen kierros sujui par-tulokseen. Korhosen yhteistulos kilpailussa oli +3 (70–78–71–72).

– Pitkä päivähän tämä oli, ajatus pysyi ihan hyvin kasassa. En päässyt raudoilla aivan tarpeeksi lähelle lippua. Jouduin puttaamaan ihan liian kaukaa koko ajan, ja kovassa tuulessa on muutenkin hankala upottaa putteja. Nyt lentokentälle ja kohti Qataria, Korhonen sanoi.

Suomalainen tulee ansaitsemaan kilpailusta palkintorahaa 11 000–14 000 euroa (vahvistamatta, laskettu ennakkotietojen perusteella). Kilpailu oli Korhoselle kauden neljäs ja jatkopaikka kolmas.

Kilpailun voittoon nousi Yhdysvaltojen Kurt Kitayama tuloksella -7. Kiertue jatkuu ensi viikolla Qatarissa.

Lähde: Korhosen tiedote