Raision Loimu ja Lentopalloseura Etta iskivät lentopallon Mestaruusliigan runkosarjan päätöskierroksella merkityksettömän ottelun lauantaina Oulussa. Etta voitti ottelun luvuin 3-1 (25-19, 25-21, 23-25, 25-16). Ottelu oli Etta-ikoni Anssi Hakalan viimeinen Mestaruusliigan runkosarjakamppailu.

Itse ottelusta Loimulle ei jäänyt käteen juuri muuta kuin tutustuminen pelisaliin keskiviikkona käynnistyviä puolivälierä silmällä pitäen. Loimu kohtaa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella juuri Ettan. Ottelusarja alkaa keskiviikkona ja torstaina Oulussa. Raisiossa pelataan sunnuntaina 10. päivä sekä tarvittaessa neljäs ottelu heti maanantaina 11. päivä.

Etta vei lauantaina ottelun kaksi ensimmäistä erää hakkuri Joonas Jokelan johdolla. Etenkin toisessa erässä hän sai tulitukea yleispelaaja Antti Ronkaiselta. Loimun toisen erän hahmo oli hakkurin tontilla osaamistaan pudotuspelien kynnyksellä väläyttänyt hakkuri Ivan Marquez, joka teki toisessa erässä 10 pistettä tehoin +8. Kolmas erä oli Loimun heiniä, mutta neljännessä erässä loimulaiset sortuivat virheisiin, mikä avitti Ettan helpohkoon erä- ja otteluvoittoon.

– Päällimmäisenä mielessä on kolmannen erän voitto. Täytyy muistaa ottaa siitä ne hyvät asiat mukaan, niin ollaan pudotuspeleissä sitten valmiita Ettaa vastaan, kommentoi Loimun parhaana pelaajana palkittu Esko Vuorinen.

Ottelun paras pistemies oli Ettan Jokela, joka teki 23 pistettä tehoin +15. Loimun hakkuri Marquez teki 18 pistettä. Loimulaisittain iloista oli Viktor Lindbergin paluu omalle tasolleen edellispäivän sukelluksen jälkeen. Ruotsin maajoukkuekapteeni teki 15 pistettä tehoin +10. Heidän rinnallaan Pablo Guzman teki 13 ja Väinö Rahko 10 pistettä. Ettan selkärangan Jokelan rinnalla muodostivat tuttuun tapaan yleispelaajat Antti Ronkainen ja Eetu Pennanen.

Lähde: Loimun tiedote