Nyrkkeilyn Euroopan mestari Mira Potkonen osallistuu 10.-13. huhtikuuta Saksan Kölnissä käytävään Cologne Boxing World Cupiin. Perjantain semifinaaliin Potkonen lunasti paikkansa kukistamalla torstaina entuudestaan tutun Sveitsin Sandra Brüggerin kaikin tuomariäänin. Suomalainen voitti kaikki erät ja vei ottelun 5-0.
Perjantaina Potkonen iski finaalipaikasta vuoden 2018 Kiinan mestarin Zichun Xun kanssa. Voitto irtosi tyylikkäällä nyrkkeilyllä ja kiinalaiselle laskettiin kertaalleen pystystä lukua.
– Mira noudatti tänään taktiikkaa hienosti. Etukädellä lähdettiin heti ohjaamaan ottelua ja tavoitteena oli ottaa ottelun alkuun takakädellä kunnon osumat, valmentaja Maarit Teuronen kommentoi perjantaina.
– Olen varsin tyytyväinen Miran asentoon ja etukäden käyttöön täällä Saksassa, Teuronen jatkoi.
Lauantain finaalissa suomalainen kohtaa Englannin Paige Murneyn. Naiset ovat kohdanneet kertaalleen vuonna 2017. Suomalainen vei tuolloin voiton, mutta Murney on sittemmin noussut Englannin maajoukkueeseen ja otellut myös MM-tasolla.
– Mira ja Murney sparrasivat tammikuussa leirillä Colorado Springsissä ja tuolloin mieleen jäi englantilaisen hyvä etukäsi, joka nyt täytyy saada aseettomaksi. Ensin kuitenkin nukutaan yön yli ja taktiikka hiotaan aamusta kuntoon, Teuronen arvioi.
Suomalaisista turnaukseen osallistui myös sarjan 91 kiloa tuore Pohjoismaiden mestari Krenar Aliu, joka voitti avauskierroksen ottelunsa luovutuksella venäläistä vastaan. Toisessa ottelussa Australian Brandon Rees oli kuitenkin aktiivisempi ja pudotti suomalaisen jatkosta pisteillä.
Lähde: Tiedote