Laser radial -purjehtijat Tuula Tenkanen ja Monika Mikkola olivat vahvoilla myös ensimmäisissä kultafinaalilähdöissä. Tenkanen purjehti sijat yhdeksän ja kahdeksan, ja hän on kokonaistilanteessa kuudentena. Mikkola otti ensimmäisessä lähdössä varaslähdön, mutta oli toisessa neljäs. Näin hän on kokonaiskilpailussa kymmenentenä.

– Tänään oli kaksi lähtöä kevyessä tuulessa. Tuuli tuli mereltä, joten oli ihan kivaa aallokkoa. Mulla oli tasainen päivä, ja olen siihen ihan tyytyväinen, Tenkanen kommentoi.

Kaarle Tapperilla oli haasteita Laser standardin kultafinaaleissa. Hän on kokonaistilanteessa 14:ntenä.

– Kaksi huonoa lähtöä, joista ensimmäinen lähtö oli vähän parempi, toinen huonompi. Itse purjehdin tyhmästi, ei se kurkun vika ollut, lievästä flunssasta kärsivä Tapper sanoi.

Finnjolla-purjehtijat Oskari Muhonen ja Tapio Nirkko saalistivat molemmat nelossijan, mutta keräsivät sen lisäksi turhankin muhkeat pistepotit. Muhonen on 18:ntena ja Nirkko 25:ntenä.

– Ensimmäisessä startissa pääsin heti vapaisiin tuuliin ja toteuttamaan omaa suunnitelmaani. Siitä tuloksena hyvä nelossija. Toisessa startissa pääsin lähtemään ihan ok, mutta sijaintini oli väärä. Startit ovat tärkeitä, ja valitettavasti en ole hanskannut niitä kovin hyvällä prosentilla tähän mennessä, Nirkko harmitteli.

Sinem Kurtbay ja Akseli Keskinen yllättivät itsensä yltämällä Nacra17-luokassa kultafinaaleihin. Kaksikko oli ehtinyt harjoitella yhdessä vain muutaman viikon.

– Keli oli aika vaikea ja vauhti tärkeää kuten muinakin päivinä, mutta Akseli on vetänyt hyvin ja tehnyt purjehduksesta mulle helppoa. Tänään saimme kaksi top 15 -sijoitusta kultafinaaleissa, mikä on meille tosi hyvä suoritus, Kurtbay kertoi.

Noora Ruskola ja Mikaela Wulff purjehtivat 49er FX:n hopeafinaaleissa (kokonaiskilpailussa sijalla 29). Ensi viikon EM-kilpailuihin valmistautuva Tuuli Petäjä-Sirén piti keskiviikkona välipäivän.

Palma de Mallorcan edustalla purjehdittava perinteinen kevätregatta Trofeo Princesa Sofia on kerännyt yhteen 10 olympialuokkaa, 1 224 purjehtijaa ja 869 venettä 67 eri maasta. Kilpailu päättyy 10 parhaan mitalilähtöihin lauantaina 6. huhtikuuta.

Lähde: Purjehdusliiton tiedote