Mikko Korhonen teki golfin Euroopan kiertueen Trophee Hassan II -kilpailun
kolmannella kierroksella tuloksen 71 (-2). Hän siirtyi yhteistulokseen
par, jolla hän jakaa ennen päätöspäivää sijaa 24.

– Ihan hyvä päivä oli kokonaisuutena. Lopussa sain tulosta vähän aikaan.
Hyviä lyöntejä pitää lyödä täällä, että pääsee birdie-paikoille,
keskinkertainen ei riitä, Korhonen sanoi.

14 reiän jälkeen Korhonen oli kierrostaan vielä yli parin, mutta
viimeistelemällä kolme birdieä neljän viimeisen reiän aikana konkari
paranteli asemiaan sunnuntaita ajatellen merkittävästi.

Kolmas kierros on edelleen kärkipään lähtijöiltä kesken. Tapio Pulkkanen
ja Kalle Samooja nousivat mukaan voittokamppailuun. Molemmat ovat
yhteistuloksella -3 jaetulla kahdeksannella sijalla.

– Tapsalta ja Kallelta huikeat rundit! Korhonen innostui maanmiestensä
esityksistä.

Kim Koivu on yhteistuloksella +4 sijalla 52.

Lähde: Korhosen tiedote