Vuoden 2022 Kalevan kisat järjestetään Joensuussa. Kisaisännyydestä päätti lauantaina Helsingissä kokoontunut Suomen Urheiluliiton (SUL) kevätliittovaltuusto.

Joensuussa Kalevan kisat on järjestetty edellisen kerran 2002.

– Kalevan kisat on iso asia Joensuulle ja koko maakunnalle. Se tuo uutta potkua maakunnan yleisurheiluseurojen nuorisotoimintaan. Luonnollisesti Kalevan kisat kotikentällä tarjoaa myös kannustavan tavoitteen seuran omille urheilijoille, totesi Joensuun Katajan yleisurheilujaoston puheenjohtaja Jussi Oinonen.

Alun perin vuoden 2022 Kalevan kisoja kisoja haki myös Lahti, joka sittemmin luopui hausta ja tavoittelee vuoden 2023 Kalevan kisoja.

Kalevan kisat järjestetään tänä vuonna 1.-4. elokuuta Lappeenrannassa. Vuoden 2020 Kalevan kisat järjestetään Turussa ja vuoden 2021 Kalevan kisat ovat Tampereella.

Lähde: Urheiluliitto