Norjan hiihtoliitto on valistanut urheilijoitaan ajattelemaan tarkemmin, ennen kuin he esittelevät kehoaan sosiaalisissa medioissa. Syynä tähän on se, että liitto ei halua nuorten ottavan vaikutteita kuvista ja uskovan, että heidänkin pitää näyttää samalta kuin huippu-urheilijat, kertoo STV.

– Olemme pyytäneet huippuhiihtäjiämme tiedostamaan sen, että he ovat roolimalleja nuoremmille urheilijoillemme, Norjan hiihtoliiton kehitysvalmentaja Brit Baldishol kertoo.

Baldisholin painottaa, että huippujen pitää kuvia julkaistessaan tajuta esikuvan roolinsa. Maan suurimmat tähdet, Therese Johaug ja Johannes Hösflot Kläbo, ovat kuulemma jo parantaneet tapojaan.

– On tärkeää, että seuraajat ymmärtävät eron nuoren hiihtäjän ja vuosia kisanneen huippuhiihtäjän välillä. 20 vuotta treenanneen ammattilaisen vartalo on erilainen kuin 16-vuotiaan.

Alla otoksia Johaugin ja Kläbön sosiaalisesta mediasta.