Passari Eemi Tervaportin edustama Olympiacos Piraeus uusi Kreikan lentopallomestaruuden kaatamalla kolmannen kerran PAOK:in. Torstain pelin eränumerot kirjattiin 3-0 (26-24, 25-23, 25-23), koko finaalisarja samoin numeroin.

Ottelun käsikirjoitus kulki samana käytännössä alusta loppuun – PAOK hallitsi erien alkuja, Olympiacos puolestaan niiden loppuja. Voittotahdit Olympiacosin mestaruudelle löi kanadalaishakkuri Gavin Schmitt (20/+11) päätöserän neljällä peräkkäisellä ässäsyötöllään.

Mestaruus oli perinteikkäälle kreikkalaisseuralle kautta aikojen 29:s. Lähes 2000 kotijoukkueen fanaattista kannattajaa piti Melina Merkouri -hallissa soihtuineen lämminhenkistä tunnelmaa yllä koko pelin ajan, mutta tärkeimmät fanit löytyvät paljon lähempää.

– Liian harvoin puhutaan siitä, että omat tukijoukot eli perhe on täällä apuna. Ilman heitä tämä mestaruus ei tuntuisi yhtään miltään. He antavat minulle mahdollisuuden tehdä sitä, mitä todella rakastan, Tervaportti kiitteli läheisiään.

Tervaportilla on ennestään palkintokokoelmissaan mm. Suomen mestaruus Sun Volleyn riveissä 2010 sekä kolme peräkkäistä Belgian mestaruutta Knack Roeselaressa 2013-15. Tervaportti on mukana myös maajoukkueryhmässä, joka valmistautuu 25. toukokuuta Tampereella alkavaan Euroopan kultaiseen liigaan. Ennen sitä on kuitenkin pienen loma paikka.

– Lupasin ennen peliä, että jos voitetaan mestaruus, niin juhlin ensin kaksi päivää Kermisen Laurin Venäjän mestaruutta ja sitten kaksi päivää omaani. Katsotaan miten 29-vuotiaalla kisakunto kestää, Tervaportti virnuili.

Lähde: Lentopalloliiton tiedote