Frisbeegolfin kansallisen kärkikiertueen Prodigy Disc Pro Tourin toinen osakilpailu polkaistiin käyntiin tänään lauantaina Tampereen frisbeegolfkeskuksessa. Mukana Tampereella on yhteensä 144 pelaajaa kuudessa eri luokassa. Kussakin luokassa pelataan kolme kierrosta 18-väyläisellä radalla.

Avoimen luokan pelaajista (MPO) koostuvassa A-lohkossa pelattiin lauantaina kaksi kierrosta. Osa avoimen luokan pelaajista pelaa kilpailun B-lohkossa, joka heitti lauantaina yhden kierroksen ja pelaa näin sunnuntaina kaksi kierrosta. Avauskierroksen jälkeen luokan jaetulla kärkitilallalla olivat kiertueen avausosakilpailun voittaja Mikael Häme (Lahden Frisbee Club) sekä Teemu Nissinen (Nummelan frisbeeseura) kierrostuloksella 56 heittoa (-6). Jaetulla kolmannella sijalla olivat puolestaan Lauri Lehtinen (Jyväskylän Liitokiekkoilijat), Oskari Vikström (Jyväskylän Liitokiekkoilijat) ja B-lohkossa pelaava Henri Länsivaara (Pirkanmaan Frisbeegolf).

Lohkossa A pelatulla toisella kierroksella parhaasta tuloksesta lukemin 55 heittoa (-7) vastasivat Jalle Stoor (Talin Tallaajat) ja Väinö Mäkelä (Puskaputtaajat, Laukaa), jotka kohensivat asemiaan huomiselle finaalikierrokselle. Tasaisen vahvasti läpi lauantain pelannut Lehtinen pitää A-lohkossa kärkipaikkaa, Stoor ja Nissinen jakavat toista sijaa. Asetelmat kärkikymmenikössä ovat kuitenkin tasaiset.

Naisten avoimessa luokassa (FPO) kärkipaikan otti haltuunsa Henna Blomroos (Rauman Frisbee) kierrostuloksella 67 heittoa (+5). Eveliina Salonen (Nummelan frisbeeseura) on toisena neljän heiton päässä ja Mikkelin Frisbeegolfia edustava Heidi Laine puolestaan kolmantena seitsemän heiton päässä Blomroosista.

40-vuotiaiden MP40-luokassa johtopaikkaa jakavat avauskierroksen jälkeen Marko Hämäläinen (Hämeenlinnan Discaajat) ja Kalle Lehto (Frisbeegolfseura Kouvolan Lentävät Lautaset) tuloksella 63 (+1). Jaetulla kolmannella sijalla ovat Erkka Leivo (Tomoottajat Disc Golf, Kankaanpää) ja Ville Viitanen (Tampereen frisbeeseura). FP40-luokassa kärkipaikalla on Talin Tallaajien Kristiina Sylman (77, +15) ennen Riitta Savolaista (Kouvolan Lentävät Lautaset).

MP50-luokassa edellisen osakilpailun voittanut Kari Vesala (Talin Tallaajat) johtaa (66, +4) yhden heiton erolla Mikke Haaraseen (Wirmo DiscGolf Mynämäki) ja kolmen heiton erolla kolmossijaa jakaviin Nummelan frisbeeseuran Jouni Leskiseen ja Tampereen frisbeeseuraa edustavaan Mikko Putajaan. MP60-luokan johdossa on Esko Jokinen (Joroisten Urheilijat) tuloksella 77 heittoa (+15) kahden heiton erolla Markku Tohniin (Pirkanmaan Frisbeegolf).

Lähde: Frisbeegolfliiton tiedote