Valkeakoskella Korkeakankaan frisbeegolfradalla järjestetään tänä viikonloppuna parifrisbeegolfin SM-kilpailut. Avauspäivä kauden ensimmäisissä frisbeegolfin SM-kilpailuissa oli kesäisen aurinkoinen ja lämmin.

Lauantain aikana Korkeakankaalla nähtiin yhteensä kolme kierrosta: avoimessa luokassa (MPO) pelattiin kaksi kierrosta ja muissa luokissa (FPO, MP40, MJ18) kierrettiin puolestaan yksi kierros. Avauskierrokset pelattiin kussakin luokassa tough shot -pelimuodolla, lisäksi avoimessa luokassa pelattiin iltapäivällä best shot -kierros.

Avoimessa luokassa jaettu kärkitila ennen finaalikierrosta

Avoimen luokassa asetelmat avauskierroksen jälkeen olivat tasaväkiset. Kaiken kaikkiaan yhdeksän paria pelasi kierroksen par-tulokseen tai alle. Parhaiten pelasivat Jere Kukkurainen & Eljas Saarinen Nummelan frisbeeseurasta, lukemiin 56 heittoa (-4). Vain heiton päässä jaetulla toisella sijalla olivat viime vuoden juniorimestarit Oskari Vikström (Jyväskylän Liitokiekkoilijat) & Niklas Anttila (Vuorelan Veikot, Siilinjärvi) sekä avoimen luokan puolustava SM-pronssipari Tuomas Autio (Ähtärin Urheilijat) & Antti Kotilainen (Kivijärven Kivekkäät).

Toisella kierroksella Vikström ja Anttila pelasivat kierroksensa 45 heitolla (-15), Kukkurainen ja Saarinen puolestaan 46 heitolla (-14). Näin ollen parit suuntaavat kohti sunnuntain finaalikierrosta jaetulta johtopaikalta. Autio ja Kotilainen ovat kolmantena heiton päässä johtopareista. Luokan puolustavat mestarit Jesse Nieminen (Vuorelan Veikot) & Mikael Räsänen (Deep in the Forest, Kuopio) ovat kahden heiton päässä kolmannesta sijasta.

Salonen ja Blomroos naisten avoimen kärjessä

Naisten avoimessa luokassa kilpailun kärkipaikalle itsensä pelasivat Eveliina Salonen (Nummelan frisbeeseura) & Henna Blomroos (Rauman Frisbee). Kaksikko pitää hallussaan ykkössijaa kierrostuloksellaan 63 heittoa (+3). Jaetulla toisella sijalla, 12 heiton päässä ovat Heidi Laine (Mikkelin Frisbeegolf) & Sonja Laine (Jyväskylän Liitokiekkoilijat) sekä Teija Härkönen (Joroisten Urheilijat) & Justine Bitka (Mikkelin frisbeegolf). Mestaruuttaan puolustavat Jenni Eskelinen (Oulun frisbeeseura) & Maija Laitinen (Rovaniemen Rolffarit) ovat heiton päässä neljäntenä.

Junioreissa ja mastereissa tasaiset asetelmat

Juniori- ja masteriluokissa asetelmat ovat tasaiset: kilpailun kärkisijoja jaetaan useampien parien kesken ja marginaalit ovat pienet.

Junioreissa kilpailun kärkipaikkaa jakavat Jyväskylän Liitokiekkoilijoiden pari Matias Puikkonen & Lauri Lehtinen sekä Lauri Hämäläinen (Hämeenlinnan Discaajat) & Rasmus Ruuth (Lahden Frisbee Club) 65 heiton kierroksilla (+5). Jaetulla kolmannella sijalla, kahden heiton päässä kärkipareista ovat puolestaan Casper Ahonen (Padasjoen Frisbeegolf) & Jooa Saari (Puskaputtaajat, Laukaa) sekä Samu Kesonen (Joen Liitokiekko, Joensuu) & Veeti Järvinen (Vuorelan Veikot).

Mastereissa (MP40) johtopaikka on jaettu peräti kolmen parin kesken. Ykkössijalla ovat Hämeenlinnan Discaajien pari Jukka Autio & Marko Hämäläinen, lahtelaisseura Bay City Flyersin pari Tomi Korpinen & Jani Vuori sekä Mika Koljonen (Riihimäen Frisbeegolf) & Pasi Karhu (Valkeakoski Disc Golf) kierrostuloksella 64 heittoa (+4).

Lohko B (FPO, MP40, MJ18) pelaa sunnuntaina toisen kierroksen klo 8 alkaen. Finaalikierrokset kaikissa luokissa pelataan väliaikalähdöin alternate shot -pelimuodolla.

Lähde: Frisbeegolfliitto