Harri Heliövaara hienoon turnausvoittoon – ”Syöttöpelini oli kohdillaan”

© Kuva: Getty Images
Mohamed Salah johtaa Egyptin avausvoittoon? Nappaa riskitön veto tai talletusbonus!

Vuoden kolmas TEHO Sport Finnish Tourin osakilpailu pelattiin Åbo Lawn-Tennis Klubbin (ÅLK) isännöimänä Kaarinan Aktia Arenalla.

Miesten turnaus pelattiin täydellä kaaviolla 32 pelaajan voimin. Yläkaavion välierissä kohtasivat Jyväskylän avausosakilpailun finalistit ykköseksi sijoitettu Harri Heliövaara (Sata) ja neljänneksi sijoitettu Ville-Petteri Ahti (Smash-Kotka). Ahti pyrki haastamaan parhaansa mukaan Heliövaaraa, mutta lopulta kentältä poistui voittajana Jyväskylän finaalin tavoin Heliövaara erin 6-1, 6-2. Alakaavion välierässä olivat vastakkain viime vuotinen turnausvoittaja seitsemänneksi sijoitettu Panu Virtanen (HVS) ja toiseksi sijoitettu Lauri Kiiski (TaTS). Yhdysvalloissa yliopistotennistä pelaava Virtanen selvisi kolmannessa erässä vastustajansa ottelupallotilanteesta ja onnistui kääntämään ottelun itselleen lukemin 3-6, 6-2, 7-5.

Finalistien tiet loppuotteluun olivat hyvin erilaiset. Heliövaara ei ollut menettänyt erääkään ja Virtanen oli taistellut kahdessa edellisessä ottelussaan täydet kolme erää. Loppuottelussa Heliövaara otti ja piti ohjakset hallussaan alusta loppuun asti. Turnausvoitto kirjattiin nelinpelin maailmanlistan 173. Heliövaaralle 6-0, 6-2.

– Tavoitteenani oli saada terävä alku aikaan ja onnistuinkin siinä. Tämän jälkeen Panun pelistä alkoi näkyä, että takki taisi olla hieman tyhjä tiukkojen kolmieräisten jäljiltä. Ei ole helppoa palautua tällaisessa tiiviissä turnauksessa. Tyytyväinen olen voitosta ja erityisesti syöttöpelini oli kohdillaan viikonloppuna , kommentoi Heliövaara.

Heliövaara otti tämän vuoden toisen turnausvoittonsa Finnish Tourilla. Mestaruudesta Heliövaara kuittasi 2000 euroa ja Virtanen finaalipaikastaan 1000 euroa. Seuraavaksi Heliövaara suuntaa takaisin ammattilaiskiertueelle, kun ensi viikolla on luvassa ATP Challenger -turnaus Israelissa. Suomalainen pelaa nelinpeliä yhdessä yhdysvaltalaisen Alex Lawsonin kanssa.

Lähde: Tennisliitto

Mohamed Salah johtaa Egyptin avausvoittoon? Nappaa riskitön veto tai talletusbonus!