Miesten keihäskilpailussa oli ripaus dramatiikka, kun hallitseva maailmanmestari Johannes Vetter jätti kilpailun sikseen avausheiton jälkeen. Hän sivalsi 85,27, joka riitti lopulta voittoon.

– Oikean reiden lähentäjässä oli tuntemuksia. Kuin olisi pistetty neulalla. Lopetin kisan varmuuden vuodeksi. Tapaan perjantaina lääkärin jonka kanssa katsotaan mistä oli kysymys. Tämä on eri juttu kuin jalkavaiva, joka tuli viime kesänä. MM-tulosraja (83,00) kuitenkin ylitetty, Vetter tuumi.

Vetter kilpaili ensi kertaa sitten viime kesän EM-kisojen. Hän on kärsinyt loukkaantumisista ja oli alkujaan tulossa jo Paavo Nurmen kisoihin, mutta perui sen.

Tiistaina Turussa jo toisen perättäisen PNG-voiton sivaltanut Viron Magnus Kirt oli Oslossa toinen heitettyään 84,74. Taiwanin Cheng Chao-Tsun oli kolmas tuloksella 84,30. Kauden kärkitulosta 89,65 halussaan pitävä Saksan Andreas Hofmann jäi neljänneksi hänelle vaisulla tuloksella 82,92.

Lähde: Urheiluliitto