Ulkokenttien SM-kilpailut, 4. TEHO Sport Finnish Tour -osakilpailu, isketään Oulussa tällä viikolla 25.-30.6. Kaksinpelien kärkisijoitettuina pelaajina ovat Oona Orpana ja Harri Heliövaara.

Oulun Verkkopalloseuran isännöimä turnaus käynnistyy tiistaina miesten kaksinpelin karsinnoilla. Keskiviikkona alkavat sekä naisten että miesten kaksinpelien pääsarjat, joiden välierät pelataan lauantaina ja loppuottelut sunnuntaina. SM-mitaleista pelataan myös nelinpeleissä, joiden pääsarjat alkavat miesten osalta keskiviikkona ja naisten puolella torstaina. Nelinpelien finaalit pelataan lauantaina.

ORPANA, MINETTI, VEHVILÄINEN JA EEROLA NAISTEN KAKSINPELIN ENNAKKOSUOSIKIT

Naisten kaksinpelin ennakkosuosikkeina ovat Oona Orpana (Smash-Kotka), Mariella Minetti (TaTS), Liisa Vehviläinen (ÅLK) ja hallitseva sisäkenttien Suomen mestari Emma Eerola (TaTS).

Naisten ykkössijoitettu Orpana suuntaa Ouluun erittäin hyvillä fiiliksillä. Hän kertoo nauttivansa Suomessa pelaamisesta varsinkin kesällä. 18-vuotias suomalainen on kevään ja alkukesän aikana onnistunut nostattamaan WTA-rankingiaan ja lukema on nyt 677. Orpanalla on ainoana suomalaisnaisena kaksinpelin WTA-ranking. Siirtymä 15,ooo dollarin kilpailuista 25,000 dollarin kilpailuihin on ollut opettavainen.

– Ihan hyvin ovat sujuneet ammattilaiskilpailut. Tottakai tämä siirtymä ottaa vähän aikaa ja itsellä on aina niin kovat odotukset. Yleisesti ottaen pelaajat ovat korkeammalla tasolla pelin jokaisella osa-alueella. Lisäksi vastassa on ollut kokeneempia pelaajia, mikä on näkynyt tiukoissa paikoissa. Mutta nyt jälkeenpäin ajateltuna tosi hyvin on mennyt ja olen tyytyväinen oikeastaan kaikkiin muihin otteluihini paitsi viimeiseen kaksinpeliini Portugalissa, kertoi Orpana.

Turnauksessa ovat myös sijoitettuina Yhdysvalloissa yliopistotennistä pelaavat Milka-Emilia Pasanen (TaTS) ja kotiseuran Monica Malinen (OVS) sekä Peppi Ramstedt (HVS) ja Stella Remander (Lo-Te). OVS:n pelaajista on mukana myös niin ikään USA:ssa pelaava Heidi Sarkkinen ja Hilppa Tuomola.

Nelinpelissä korkeimmalle ovat sijoittetuina Smash-Kotkan Orpana/Venla Ahti ja Eerola/Ella Tuomela (ETS).

HELIÖVAARA PUOLUSTAA ULKOKENTTIEN MESTARUUTTAAN – KÄRKISIJOITETTUJEN LISTAUKSEN TÄYDENTÄVÄT NIKLAS-SALMINEN, KIISKI JA KAUKOVALTA

Harri Heliövaara (Sata) lähtee kärkisijoitettuna puolustamaan viime vuotista ulkokenttien kaksinpelimestaruuttaan. Kaavion toisella puolella on toiseksi sijoitettuna toinen ammattilaispelaaja Patrik Niklas-Salminen (HVS), joka juhli viime vuoden puolella uransa ensimmäistä aikuisten kaksinpelin SM-kultaa sisäkentillä. Neljän kärkisijoitetun joukon täydentävät kokenut Lauri Kiiski (TaTS) ja Yhdysvalloissa yliopistotennistä pelaava Patrick Kaukovalta (HVS)

– Keväällä tuli pelattua pari kisaa USA:ssa vihreällä massalla ja peli sujui siellä ihan mukavasti. Sen lisäksi minulla on hyviä muistoja edellisistä Oulun yleisistä SM-kisoista vuodelta 2009, jolloin tuliaisina oli tuplamestaruus. Pidin itse juhannusviikon taukoa, joten myös kehoni on hyvässä iskussa SM-rupeamaan. Kovia matseja lienee luvassa alusta alkaen hyvätasoisessa kaaviossa. Toivottavasti kelit suosivat ja nähdään hyvää tennistä Oulussa, kommentoi Heliövaara.

Sijoitettujen pelaajien joukon täydentävät Ville-Petteri Ahti (Smash-Kotka), Masi Sarpola (JTS), Verneri Tuomi (HyTS) ja Alex Hedman (HVS). Kotiseura OVS:lla on myös iso edustus kaksinpelissä: Markus Lehtisalo, Valtteri Laitinen, Otto Koivisto, Joonas Jurvakainen, Jimi Goman, Andreas Sillaste, Jerry Mäkelä ja Lenni Loukkola.

Heliövaara on myös nelinpelin ykkössijoitettuna yhdessä Kaukovallan kanssa. Toiseksi on sijoitettu erittäin kokenut tamperelaiskaksikko Kiiski/Tero Vilen.

TURNAUKSESSA JAOSSA SM-MITALIEN LISÄKSI PALKINTORAHAA JA VILLEJÄ KORTTEJA HELSINGIN JA TAMPEREEN AMMATTILAISKILPAILUIHIN

Kaksinpelien voittajat kuittaavat kultaisten mitalien lisäksi 2000 euron palkintopotin ja finalistien voittosumma on 1000 euroa. Yhteensä turnauksessa on jaossa 10 500 euroa palkintorahaa.

Lisäksi kaksinpelien voittajat ansaitsevat villit kortit Suomessa pelattaviin $15,000 ITF World Tennis Tourin ammattilaiskilpailuihin. Miesten voittaja saa paikan Helsingin Talin Tenniskeskuksella elokuussa pelattavaan turnaukseen ja naisten voittaja heinäkuussa pelattavaan Tampere Openiin. Myös nelinpelien voittajat saavat villit kortit kyseisiin turnauksiin.

Lähde: Tennisliiton tiedote