Upeaa! Suomi mitalikantaan Euroopan kisoissa – Mira Potkonen ei jättänyt epäilyksille minkäänlaista sijaa: ”Maltti täytyi pitää”

© Kuva: Getty Images

Puolivälierävoitto valkovenäläisvastustajasta varmisti Mira Potkoselle jo mitalin Euroopan kisoista. Mitali on Suomen joukkueen ensimmäinen Minskistä.

Potkonen ei jättänyt epäilyksille minkäänlaista sijaa nyrkkeilyn 60-kiloisten puolivälierässään Valko-Venäjän Ala Jarshevitshia vastaan. Vastustajalle laskettiin lukua peräti kolme kertaa ottelun aikana, kun Potkosen terävät osumat löysivät kohteensa. Tuomaripäätös oli yksimielinen.

– Oli ihan vauhdikasta, vaikka taktiikkana oli, että en lähde hosumaan ja häsläämään alussa. Maltti täytyi pitää. Osumani tuntuivat ainakin itsestäni painavilta, ja luultavasti ne myös näyttivät siltä tuomareille, Potkonen totesi.

Voitto varmisti Rion olympiapronssimitalistille mitalin Minskistä. Mitalin väri selviää vasta myöhemmin. Seuraava haaste on perjantain välierä Venäjän Anastasia Beliakovaa vastaan.

Elina Gustafssonin turnaus 69-kiloisissa jäi yhteen otteluun. Irlannin Grainne Walsh eteni puolivälierästä välieriin yksimielisellä tuomaripäätöksellä.

Lähde: Olympiakomitea