Wilma Murto avautui tilanteestaan Iltalehdelle – ennätyksestä jo 3,5 vuotta

© Kuva: Getty Images

Seiväshyppääjä Wilma Murto kohahdutti urheilumaailmaa hallikaudella 2016 hyppäämällä 17-vuotiaana nuorten ME-tuloksen. Tämän jälkeen on ollut kuitenkin hiljaisempaa, eikä Murto ole päässyt lähelle kyseisisä lukemia.

Hän kertoi Iltalehden haastattelussa, miltä tuntuu kun kehitys ei ole jatkunut ylöspäin.

– Sen 471:n jälkeen oon ollut ekaa kertaa tilanteessa, ettei ole tullut enkkaa joka vuosi. Nyt on mennyt ilman enkkaa kolme ja puoli vuotta, niin onhan se turhauttavaa. Pitää käsitellä, ettei ennätyksiä tule joka vuosi, mutta on se turhauttavaa. Mulla on potentiaalia hypätä enemmän kuin 471, mutta en ole siellä, vaan matkalla sinne. En malta odottaa, että tehty työ näkyy tuloksissa, vammoista ja tekniikkamurheista kärsinyt Murto avautui Iltalehdelle.

Viimeisimpänä urakäänteenä naisella on ollut valmentajaruletti. Vuoden sisään Murrolla on ollut kolme valmentajaa: Jarno Koivunen, Steve Rippon ja nykyisin Mikko Latvala.

Koivunen valmensi nuorikkoa 11 vuotta, jonka jälkeen Murto kaipasi jotain uutta. Rippon ei ollut lopulta kuitenkaan oikea vastaus tähän.

– Steven valmennuksessa piti luottaa vain yhteen prosessiin. Joillekin hänen urheilijoilleen se on tuottanut tulosta, mutta mulla ei ollut siinä rauhallinen mieli, Murto kertoi puolen vuoden yhteistyön antia.

Latvalan kanssa homma toimii.

– Tykkään, miten Mikon kanssa harjoitellaan, kun testataan neljän viikon välein.Sen myötä saadaan dataa, mihin suuntaan harjoittelu on mennyt.

– Meillä ei mene niin, että valmentaja määrää ja urheilija toteuttaa. Me yritetään hyödyttää asiantuntijoilta niiden alalta erityistietoa: otetaan vaikka fyssareilta ja voimavalmentajalta kommentit, ja sitten valitaan parhaan tiedon mukaan tie.Kokonaisuutta hallitaan itse, mutta kommunikaatiota on moneen suuntaan, Murto iloitsi Iltalehdelle.

Lähde: Iltalehti