HIFK:n Lotta Kemppisen toiveet täyttyivät Gävlen 22-vuotiaiden EM-kisoissa, kun vahva välieräjuoksu toi 100 metrin finaalipaikan perjantaille. Kemppinen oli välierässään neljäs ajalla 11,78, joka riitti kirkkaasti aikavertailusta loppukilpailuun.

– Ihan superhyvä, ei olisi voinut ollut olla parempi, Kemppinen kertaili tuntojaan.

Kemppisen kertoi uskoneensa valmentajansa Mervi Brandenburgin kanssa finaalipaikkaan, mutta sen toteutuminen oli kuitenkin pieni yllätys.

– Juoksussa on vielä tekemistä. Loppu tuli nyt hyvin ja reaktiokin tuntui paremmalta kuin alkuerässä, mutta pari ensimmäistä askelta ovat vielä sellaisia, että niistä kun pääsee, alkaa kulkea, Kemppinen sanoi.

Kemppisen välierässä vastatuulta oli 0,7 metriä sekunnissa.

– Nyt oli selvästi helpompi juosta, Kemppinen viittasi alkuerään, jossa vastaista oli 2,3 metriä sekunnissa.

Kemppinen, 21, on tällä kaudella pudottanut ennätyksensä lukemiin 11,50. Välierien nopein ja finaalin suosikki Gävlessä on Puolan Ewa Swoboda, joka voitti välieränsä ajalla 11,41.

Lähde: Urheiluliiton tiedote