Urho Kujanpäälle riitti kaksi ylitystä ensimmäisellä seiväshypyn finaalipaikkaan Gävlen 22-vuotiaiden EM-kisoissa. Hän meni 505 ja 520 ensimmäisellään ja jakoi karsinnan kärkipaikan Saksan Vincent Hobbien ja Kreikan Emmanouil Karalisin kanssa.

Kujanpään mukaan karsinnassa rima pysyi sen verran matalalla, että ylitykset onnistuivat, vaikka tekniikka ei ollut parhaassa rasvassa.

– Nyt vaan tekniikka kuntoon ja finaalissa rimaa korkeammalle. Nyt oli vähän tuntuma hukassa eikä siksi oikein päässyt hypyssä seipään rytmiin, Kujanpää sanoi.

Pikakomennuksella Tommi Holttisen korvannut Eetu Turakainen ylitti 505 ja jäi karsinnassa 13:nneksi. Hän oli kolmannellaan erittäin lähellä mennä 520.

–Tämän kesän parasta tekemistä. Nyt tuntuu, että hyppy alkoi löytyä. Ongelmana on ollut se, ettei juoksu pysy rentona viimeisillä askelilla, Turakainen sanoi.

Pikakomennus kotiin jäävän varamiehen paikalta Gävleen maistui.

– Iloinen olin, että pääsin tänne, Turakainen sanoi.

Mikko Paavola ylitti 505, mutta keskeytti kilpailun, kun pohje kramppasi toisessa yrityksessä korkeudesta 520.

Lähde: Urheiluliiton tiedote