Emil Ruusuvuori, 20, voitti välieränsä Saksan Augsburgissa ja eteni toista kertaa urallaan kaksinpelin loppuotteluun ATP Challenger -tasolla. Finaalipaikka on suomalaiselle ensimmäinen massakentillä.

Sijoittamaton Ruusuvuori (ATP-237) oli edennyt palkintoarvoltaan 46,600 euron turnauksen välieriin neljän voiton turvin. Ennen lauantaista otteluaan suomalainen oli ottanut tähän astisen uransa kovimmat yksittäiset voitot: kolmannella kierroksella kaatui ykköseksi sijoitettu suomalais-sveitsiläinen Henri Laaksonen (ATP-123) ja puolivälierässä kuudenneksi sijoitettu espanjalainen Pedro Martinzez (ATP-156).

– Pikkuhiljaa on peli löytynyt myös massalle ja tuntuu palasten loksahtelevan paikoilleen. Olen saanut kärsivällisyyttä ja lisää ymmärrystä alustasta otteluiden kautta – itseluottamusta olen saanut paljon lisää, kertoi Ruusuvuori voitokkaan puolivälierän jälkeen.

Ruusuvuori kohtasi välierässä niin ikään sijoittamattoman pelaajan, 26-vuotiaan saksalaisen Julian Lenzin (ATP-313). Ottelusta muodostui tiukka kaksieräinen, jonka voittoa juhli suomalainen erin 6-3, 7-5.

Loppuottelussa asettuu vastaan joko 15. sijoitettu saksalainen Yannick Hanfmann (ATP-234) tai sijoittamaton argentiinalainen Facundo Mena (ATP-315).

Kesäkuussa Uzbekistanissa ylsi Ruusuvuori kaksinpelin turnausvoittoon asti kovill kentillä Uzbekistanissa. Nelinpelistä on suomalaisella kaksi Challenger-tason turnausvoittoa: toukokuussa Kazakstanissa yhdessä itävaltalaisen Jurij Rodionovin ja heinäkuussa Hollannissa yhdessä Harri Heliövaaran kanssa.

Lähde: Tennisliitto