Annimari Korte, Nooralotta Neziri ja Reetta Hurske juoksivat kolmoisvoiton loistavin ajoin 12,85, 12,92 ja 13,09 Tukholman Ruotsi-ottelussa. Pisteet Suomelle 16 – 6. Tuulen voimakkuus oli vain 0,1 metriä sekunnissa.

Korte johti kilpailua alusta asti. Hän kokeili kisaa ennen muuttaa normaalia verryttelyään juoksemalla kovempi ja aitaveto noin tunti ennen kisaa.

– Ajatuksena on, että kun yleensä toinen juoksu on aina yksi tai kaksi kymmenystä parempi, että tuo veto oli vähän niin kuin se ensimmäinen juoksu. Kokeilin tätä myös MM-kisoja ajatellen, koska siellä ei voi etukäteen olla varma, että pääsee juoksemaan toisen kerran, Korte sanoi.

Kortteella on menossa napakka harjoitusjakso, jonka keskellä hän juoksi maaottelun.

– Eilenkin oli vielä harjoitus, Korte sanoi.

Juoksuunsa Korte oli koko lailla tyytyväinen.

– Tekniikka pysyi kasassa, Korte tuumi.

Neziri oli tyytyväinen siihen, että maaottelujuoksu toi hänet takaisin samalle tasolle, jolla hän oli ennen kuin heinäkuussa alkaneet kantapäävaivat pakottivat hölläämään harjoittelua.

– Nyt pääsen aloittamaan siihen mihin silloin jäin, Neziri viittasi MM-kisoihin tähtäävään viimeisten viikkojen harjoitteluun.

– Jos nyt kaikki pysyy tässä mallissa ja pääsen tekemään aitavetoja ja pitkä aitavetoja, niin hyvä tulee.

Hurske oli kisaa edeltäneen viikon liki harjoittelematta Espoossa kaatumisessa tulleen kyynärpäävaiva ja polviin tulleiden ruhjeiden takia. Kilpailussa kipuja ei ollut.

– Nyt juostaan syyskuun alussa Berliinissä ja sitten aletaan harjoitella MM-kisoja varten.

Trion suoritusta voi kokonaisuudessaan arvioida parhaaksi suomalaiseksi pikajuoksusuoritukseksi Suomi – Ruotsi-maaottelun historiassa!

Lähde: Urheiluliiton tiedote