Mäkihypyn naisten kesä-GP jatkui viikonloppuna Tšekin Frenstatissa. Suomalaisista mukana nähtiin Julia Kykkänen, joka sijoittui sunnuntaisessa kilpailussa sijalle 16.

Kykkäsen ensimmäisen kierroksen hyppy kantoi 95 metriä, joka riitti ensimmäisellä kierroksella sijaan 17. Toisen kierroksen hyppy oli pituudeltaan 92 metriä ja sijoitus parani lopulta yhdellä pykälällä. Pisteitä suomalaisurheilija kerrytti yhteensä 197,8.

Frenstatin kilpailu oli Kykkäselle kesän toinen GP-kilpailu. Heinäkuisessa Hinterzartenin osakilpailussa Kykkänen oli 29:s. Kykkänen totesi hyppäämisen olleen tänä viikonloppuna tasaista ja helpon tuntuista – parempaa kuin Saksassa.

– Ihan positiivisia merkkejä, vähän paremmin kuin Hinterzartenissa. Näyttäisi siltä, että ollaan saatu vauhdit vakiintumaan, toteaa Kykkänen viikonlopun päätteeksi.

Kykkäsen kesäharjoittelu on painottunut vahvasti Lahteen, loppukesästä tarkoituksena on harjoitella enemmän ulkomailla.

– Aika pitkälti olen hypännyt Lahden pienestä mäestä, muutama leiri on käyty Otepäässä ja Vuokatissa. Loppukesästä olisi tarkoitus siirtyä enemmän ulkomaille treenaamaan muiden maiden joukkueiden kanssa, saa vähän vertailukohtaa itselleen, kertoo Kykkänen.

Lähde: Hiihtoliiton tiedote