Suomen päävalmentaja tyytyväinen lentopallomiesten esitykseen – ”Totta kai nostetaan esille, että hävisimme taas”

© Kuva: Getty Images
Perjantaiyönä NY Rangers - Montreal! Hyödynnä vihje ja lunasta talletusbonus!

Kohti Tokion olympiapaikkaa etenevä Argentiina joutui lauantaina tiukoille Suomen kanssa miesten lentopallon olympiakarsinnassa Ningbossa Kiinassa. Suomi oli piinata perjantaina makealla Kanada-voitolla turnauksen aloittaneen eteläamerikkalaisryhmän viidenteen erään, mutta viimeinen rutistus jäi puuttumaan. Argentiina kuittasi lopulta kisalipun jälleen lähemmäksi erin 1-3 (17-25, 18-25, 25-21, 24-26).

Ottelussa oli paljon hyvää Suomen kannalta. Vaikean kahden erän jälkeen taistelutahto syttyi erinomaiseksi ja se näkyi onnistumisina sekä tietysti päinvastoin. Samuli Kaislasalo-Eemi Tervaportti akseli toimi mainiosti ja ajoittain apuja löytyi hyvin muultakin miehistöltä. Esimerkiksi keskimiehet Tommi Siirilä ja Markus Kaurto ottivat onnistumisia tärkeisiin paikkoihin. Libero Lauri Kerminen oli tutun loistokas keräten ison kasan ”pyttykerhopuolustuksia”.

Synkäksi muistoksi pelistä jäi toisen erän totaalinen sulaminen 17-14 -lukemista. Argentina jyräsi seuraavat kymmenen palloa nimiinsä ja näytti etenevän murskaavaan voittoon. Kaksi viimeistä erää olivat kuitenkin tasaisia ja jopa enemmistöltään Suomen hallintaa.

Päävalmentaja Joel Banks:

– Kesän paras peli ehdottomasti mitä pojat ovat pelanneet. Totta kai nostetaan esille, että hävisimme taas. Mutta hävisimme tänään todella kovalle joukkueelle, jonka haastoimme hienosti joukkueena.

– Löysimme itsemme vaikean alun jälkeen peliin avauserässä ja saimme pelirytmistä kiinni. Toisessa erässä otimme selkään pahasti, mutta joukkue näytti karaktääriään sen jälkeen. On vaikea olla pettynyt. Pyysin ottamaan Kiina pelistä hyvät asiat mukaan ja näin myös tehtiin. Argentiina joutui hakemaan Conten peliin ratkaisuvaiheille. Viides erä olisi ollut kirsikka kakkuun.

– Tänään kentällä autettiin kavereita, samoin vaihdossa. Olimme agressiivisia hyökkäyksessä. Muitakin teknisiä asoita joihin olen tyytyväinen, mutta eritysesti haluan painottaa joukkueena esiintymisen tärkeyttä tänään.

Suomi kohtaa turnauksen päätösottelussaan sunnuntaina Kanadan kello 10 Suomen aikaa.

Suomen pistemiehet:
Samuli Kaislasalo 22/+10
Peetu Mäkinen 11/+1
Sauli Sinkkonen 1/-1
Elviss Krastins 1/-1
Eemi Tervaportti 2/0
Tommi Siirilä 8/+4
Lauri Kerminen (L)
Henrik Porkka 1/0
Antti Ronkainen 8/-1
Niko Suihkonen
Markus Kaurto 4/+4
Urpo Sivula 0/-1
Fedor Ivanov
Joonas Jokela (L) ei pelannut

Torjunnat 7-9
Ässäsyötöt 6-7
Syöttövirheet 15-17
Hyökkäys% 37-43
Vastaanotto% 48-51

Neljän joukkueen turnauksen voittaja kuittaa itselleen kisalipun Tokion olympialaisiin. Samaan aikaan pelataan vastaavat turnaukset myös viidessä muussa maassa: Bulgariassa, Hollannissa, Italiassa, Puolassa, Venäjällä ja Kiinassa.

Kanada päätösvastustajana sunnuntaina

Suomen turnauksen päätösvastustaja Kanada aloitti turnauksen perjantaina 1-3 -tappiolla Argentiinalla. Lauantain jälkimmäisessä pelissä se kohtaa Suomen kukistaneen Kiinan.

Suomi on kohdannut Kanadan historian aikana peräti 41 kertaa ja voitot ovat kanadalaisille 27-14. Edellinen kohtaaminen joukkueiden välillä oli kolme vuotta sitten Maailmanliigassa Tampereella, jolloin Suomi voitti ottelu 3-2. 2010-luvulla voitot ovat keskinäisissä 8-4 Kanadalle.

Kanada oli kesän Nations Leaguessa kahdeksas samalla saldolla (7-8) kuin Argentiina. Viime vuoden MM-kisoissa Kanada sijoittui yhdeksänneksi jääden niukasti kuuden joukkueen jatkosarjan ulkopuolelle. Rion olympialaisissa 2016 Kanada oli mukana puolivälierissä.

Joukkueen päävalmentajana toimii entinen maajoukkuepelaaja Glenn Hoag, joka 2016-2018 väliä lukuunottamatta on toiminut maan päävalmentajana vuodesta 2006 lähtien.

Lähde: Lentopalloliiton tiedote

Perjantaiyönä NY Rangers - Montreal! Hyödynnä vihje ja lunasta talletusbonus!