Suomalaiset lumilautailijat ottivat voiton ja kolmossijan, kun Cardronassa Uudessa-Seelannissa laskettiin kauden ensimmäinen maailmancupin kilpailu. Kalle Järvilehto hyppäsi big air -kisassa pronssille, ja kun naisissa karsintojen tulokset jäivät voimaan kovan tuulen aiheuttaman finaalin peruuntumisen vuoksi, otti Enni Rukajärvi kultaa.

Enni Rukajärven eilisten karsintojen tulos 86,00 riitti siivittämään voiton. Rukajärvi teki karsinnoissa puhtaan caballerial 720:n, jolla karsintojen voitto irtosi. Naisten kisan lopullista päätöstä saatiin odottaa pitkään, sillä tuuli muuttui pitkin päivää. Lopputuloksesta ja kauden laskutuntumasta Enni on tyytyväinen:

– Aamulla olimme täysin valmistautuneita kisaamaan, mutta kisapaikalla olikin todella kova tuuli. Muutama tyttö ja pojista vähän useampi testasi hyndää. Itse en, koska mielestäni tuuli oli liian kova. Lopulta naiset päättivät, etteivät halua kisata ja naisten kisa peruttiin. Miehissä kolme kymmenestä halusi, joten he saivat lisää treeniaikaa. Sitten tilanne muuttui niin, että kaikki halusivat kisata, joten kisa saatiin pystyyn. Miesten kisan aikana tilanne hieman muuttui ja Kalle veti muun muassa hienosti, jonka jälkeen naiset hälytettiin paikalle, että nyt kisataan. Saimme puoli tuntia treeniä. Pari hyppyä meni hyvin, kunnes taas alkoi tuulla. Palaverissa osa halusi laskea ja osa ei. Tilannetta spekuloidessa tuuli taas yltyi, joten päätettiin, ettei lasketa. Olisin halunnut mielelläni laskea: temput oli mietittynä ja hyvä fiilis. Olen silti tyytyväinen eiliseen suoritukseeni ja lopputuloksesta sekä siitä, että heti alkukaudesta laskeminen tuntuu näin hyvältä, Rukajärvi kommentoi.

Myös treenin kannalta kisa oli Rukajärvelle hyvä. Kisassa tuli tehtyä paljon kauden ensimmäisiä temppuja:

– Ei sinänsä ollut turha päivä, sillä tänään oli kauden isoin hyppyri ja tein kauden ensimmäisen backside 720:n – kuten eilen tein kauden ensimmäisen caballerial 720:n. Siinä mielessä fiilis homma.

Kalle Järvilehto teki kisassa ensimmäisellä laskulla puhtaan backside tripla 1440:n, mutta sen jäädessä hivenen lyhyeksi jäivät myös pisteet alhaisiksi. Kolmannella hypyllään hän teki todella upean switch backside 1440:n, josta tulikin huippupisteet 90,75. Yhteispistein 160,25 oltiin vain pisteen päässä toiseksi tulleesta yhdysvaltalaisesta Redmond Gerardista.

– Aamusta oli hyvä fiilis ja olin valmistautunut hyvin. Ylhäällä tuuli kuitenkin niin paljon, että tuntui, ettei hyppyriä päin uskalla mennä mitenkään päin. Muutamia raneja vedettiin ja puntaroin, että jätänkö kokonaan laskematta vaikka kisa vedettäisiinkin. Tuntui aika vaaralliselta, enkä ollut vielä siinä vaiheessa mennyt edes switchinä. Tuuli vähän rauhottui, ja lopulta se käytännössä loppui kisan ajaksi. Olen tyytyväinen kisasta, ja tuli ensimmäinen omasta mielestä ländätty switch backside tripla 1440 kisassa. Tuohon olin tosi tyytyväinen ja siitä on hyvä saada varmuutta jatkoon, Järvilehto kommentoi.

Voiton miehissä otti ylivoimaisesti Yhdysvaltojen Chris Corning viime vuoden tapaan. Hän myös toisti viime vuoden temppunsa tehden backside quadro 1800:n, josta sai pisteet 95,50.

Päävalmentaja Antti Koskinen oli tyytyväinen, että laskijoita kuultiin kisan kulusta, mutta myös lopputulos lämmitti mieltä:

– Oli hienoa, että laskijoilta pyydettiin tänään selkeä mielipide juryn puolesta, eikä vain kuunneltu äänekkäimpien huuteluita: että kenestä on turvallinen laskea ja ketkä haluavat kisata ja siitä jury päätöksensä teki. Proseduuri oli oikea. Tuloksellisesti päivä oli ihan älyttömän hyvä. En edes muista, että oltaisiin hetkeen oltu sekä naisissa että miehissä podiumilla. Tämä oli jopa historiallinen kauden avaus. Todella tyytyväinen olen laskijoihimme, ja siihen suhtautumiseen millä kisoihin mentiin: ihan täysin omien tuntemuksien ehdoilla. Se johti hyviin asioihin. Kalle halusi testata switch backside triplaa, olosuhteet muodostuivat turvallisiksi ja kun unohtaa kisapaineet, niin tulee onnistumisia ja onnistumiset johtavat hyviin tuloksiin. Ihan mahtavaa! Myös Enni, Carola Niemelä ja Mikko Rehnberg tekivät oikeita ratkaisuja, vaikka Mikko ja Carola tällä kertaa jäivätkin finaalista. Loistava kauden avaus meille kaikkinensa, Koskinen kommentoi.

Lähde: Lumilautaliiton tiedote