Tenniksen miesammattilaisten järjestö ATP on rankaissut Australian Nick Kyrgiosta useista sääntörikkeistä. Tenniskenttien tulisielu on seuraavat 16 viikkoa ehdollisessa kilpailukiellossa. Lisäksi hänelle mätkäistiin 25 000 dollarin sakko.

Rangaistusten ehdollisuus tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että ne astuvat voimaan, mikäli Kyrgios rikkoo sääntöjä vielä vastaavalla tavalla. Häntä kehotettiin hakemaan myös apua henkiseltä valmentajalta, jotta hän pystyisi pitämään jatkossa tunteensa paremmin kurissa otteluissa.

Kyrgios on aiheuttanut tällä kaudella kohua monesti epäurheilijamaisella käytöksellä. Hän on hajoittanut mailoja useaan otteeseen sekä kiroillut tuomareille. Maailmanlistalla hän on sijalla 27.