WellO2 ja hiihtäjä Krista Pärmäkoski jatkavat vuonna 2018 aloitettua yhteistyösopimusta.

WellO2 on kansainvälisesti patentoitu alunperin hengitysongelmien hoitoon kehitetty laite. WellO2 perustuu vastusteiseen hengitysharjoitteluun sekä lämpimään höyryyn. WellO2 avaa keuhkoputkia, vähentää hengitystieärsytystä sekä poistaa tehokkaasti epäpuhtauksia hengitysteistä. Säännöllinen WellO2-laitteen käyttö vahvistaa hengityslihaksia ja lisää näin hengityskapasiteettia. Lisäksi laitteen tuottama lämpötilasäädelty höyry voidaan nenämaskin avulla ohjata myös ylähengitysteihin, jolloin se helpottaa tukkoisuutta ja auttaa pysymään terveenä erityisesti flunssakaudella.

Aiemmin hengitysharjoittelun roolia kestävyysurheilussa ei ole täysin ymmärretty. Hyviä laitteita ei myöskään ole ollut saatavilla.

– Wellon käyttö on ottanut pysyvästi paikkansa osana harjoittelurutiinia ja kulkee mukanani matkalaukussa myös kisoissa ja leireillä, kertoo Pärmäkoski.

Sairastelujen välttäminen harjoitus- ja kilpailukaudella on yksi menestyksen edellytyksistä huippu-urheilijalle. Erityisesti kylmässä ja kuivassa ilmassa harjoittelu rasittaa ilmateitä ja altistaa erilaisille infektioille.

– Hengittelen säännöllisesti lämmintä höyryä myös ylähengitysteihin laitteen nenämaskin avulla. Erityisen tärkeää tämä on flunssakaudella kun sairastumisriski on suurempi. Olen onnistunut pysymään poikkeuksellisen terveenä kolme viimeistä harjoituskautta. Wellon käyttö on ollut yksi keskeisistä ennakoivista tavoista välttää sairastumisia, jatkaa Pärmäkoski.

WellO2 on suomalaisen keksijän, Aulis Kärkkäisen, kehittämä innovaatio, joka nostaa hengityskapasiteettia, puhdistaa keuhkoja ja siten auttaa monia hengitysongelmaisia.

Lähde: Well02