Suomi vahvalla joukkueella parayleisurheilun MM-kisoissa Arabiemiraattien Dubaihin – ”Kauden tulokset ovat antaneet erittäin myönteisiä viitteitä urheilijoiden mahdollisuuksista”

Suomi kilpailee seitsemän urheilijan joukkueella parayleisurheilun MM-kisoissa Arabiemiraattien Dubaissa 7.-15. marraskuuta.
Suomi lähettää MM-kisoihin kokeneen ja tasokkaan joukkueen, jonka kärkinimiä ovat moninkertaiset ratakelauksen arvokisamenestyjät Leo-Pekka Tähti, Amanda Kotaja, Toni Piispanen ja Henry Manni sekä keihäänheittäjä Marjaana Heikkinen.
– MM-valinnat on tehty peilaten erityisesti ensi vuoden paralympialaisten menestyspotentiaalia, koska Dubain MM-kilpailuissa on mahdollisuus saavuttaa suoria maapaikkoja Tokion paralympialaisiin, sanoo Suomen Urheiluliiton (SUL) parayleisurheilun päävalmentaja Mikko Peltonen.
Edellisissä MM-kisoissa Lontoossa 2017 Suomi sai kuusi mitalia, joista kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Qatarin Dohassa neljä vuotta sitten Suomen joukkue kokosi kahdeksan mitalia.
Peltosen mukaan kuluvan kesän kilpailujen perusteella suomalaisryhmällä on hyvät edellytykset menestyä Dubaissa.
– Kuluvan kauden tulokset ovat antaneet erittäin myönteisiä viitteitä urheilijoiden mahdollisuuksista Dubaissa. Tavoite on realisoida urheilijoiden, valmentajien ja koko tiimimme tinkimätön työ menestyksen eteen, Peltonen sanoo.
Suomen Urheiluliitto (SUL) on valinnut seuraavat urheilijat parayleisurheilun MM-kisoihin. Kilpailut käydään Dubaissa, Arabiemiraateissa 7.-15. marraskuuta:
Miehet:
Leo-Pekka Tähti (T54), Porin Tarmo, ratakelaus 100, 400 ja 800 metriä
Toni Piispanen (T51), Espoon Tapiot, ratakelaus 100 ja 200 metriä
Henry Manni (T34), Länsi-Uudenmaan Urheilijat, ratakelaus 100, 400 ja 800 metriä
Tuomas Manni (F34), Länsi-Uudenmaan Urheilijat, keihäs ja kuula
Petteri Peitso (F11) Seinäjoen Seudun Urheilijat, kiekko ja kuula
Naiset:
Marjaana Heikkinen (luokka F34), Siilinjärven Ponnistus, keihäs Amanda Kotaja (T54), Vampulan Urheilijat, ratakelaus 100 ja 400 metriä.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Iivo Niskasen ystävä ulos hiihdon MM-kisoista – nähdään asiantuntijana TV:ssä
- Krista Pärmäkoski joutui kohun keskelle Norjassa – lehti tavoitti tämän miehen
- Suomen hiihtoässä koki kovan kohtalon joulukuussa – nyt opetellaan kävelemään
- Ylen asiantuntija sanoi ääneen karun totuuden Suvi Minkkisestä – ei siitä mihinkään pääse
- HS:lle paljastus kulisseista: Jasmi Joensuu kauhistui suomalaishiihtäjän sanoista
- Suomen hiihtotähti katosi täysin kuvasta – valmentaja vaikeni naisen kohtalosta IL:ssä
- Suru-uutinen tavoitti hiihtotähden – ”Lepää rauhassa”
- MM-kisat lähestyvät – Jessie Diggins vahvisti ikävän tiedon tilanteestaan
- Ei tässä näin pitänyt käydä – Lotta Harala hyväksyi karun totuuden
- Kohtalonhetki ovella – Johanna Matintalo katsoi totuutta silmiin Ylellä
- Suru-uutinen tavoitti hiihtotähden – ”Lepää rauhassa”
- Suomen hiihtotähti katosi täysin kuvasta – valmentaja vaikeni naisen kohtalosta IL:ssä
- MM-kisat lähestyvät – Jessie Diggins vahvisti ikävän tiedon tilanteestaan
- Yksi oli poissa – Suomen hiihtoässä ei saapunut lähtöviivalle
- Ei mitään jakoa – Remi Lindholm esitti mykistävää ylivoimaa
- Nyt jysähti – Ella Junnila laittoi ennätyksensä uuteen uskoon
- Annimari Korte teki uuden aluevaltauksen – heti aivan maailman eliittiä
- HS:lle paljastus kulisseista: Jasmi Joensuu kauhistui suomalaishiihtäjän sanoista
- Salaisuus on nyt julki – Suomen hiihtoässä astui esiin
- Musertava uutispommi Suomen ampumahiihdosta MM-kisojen alla – Mari Ederiltä raju reaktio: ”Perkule”