Mikko Korhonen ei ollut erityisen tyytyväinen lyömiseensä, mutta sitäkin
tyytyväisempi asenteeseensa palkintoarvoltaan seitsemän miljoonan dollarin
Italian Open -kilpailun avauskierroksella Roomassa.

Korhonen teki torstaina tuloksen 69 (-2), jolla hän jakaa sijaa 20 Tapio
Pulkkasen (-7) johtamassa ja maailman kärkipelaajia vilisevässä
kilpailussa.

– Hyvä taistelupäivä! Lyöminen ei ollut tänään erityisen hyvää, mutta
puttasin ja taistelin hyvin. Kenttä on tosi kireä, avauksien pitää pysyä
ladulla. Myös griinien ympäristöt ovat täällä vaikeita ja pallo makaa
hankalasti todella usein. Hienoa saada hyvä päivä alkuun, tästä on hyvä
lähteä jatkamaan taistelua, Korhonen kommentoi.

Korhonen nakutteli kahden bogin vastineeksi kierroksensa aikana neljä
birdieä.

Kalle Samooja on tuloksella 70 (-1) sijalla 35. Kim Koivu oli torstaina
suurissa hankaluuksissa. Kiertuetulokas kirjasi tuloksen 83 (+12).

Perjantaina Korhonen käynnistää kierroksensa jo aamun toisessa ryhmässä
kello 7.40 paikallista eli kello 8.49 Suomen aikaa. Myös Samooja pelaa
aamuryhmissä, Kim Koivu ja Tapio Pulkkanen lähtevät kierrokselleen
alkuiltapäivästä.

Lähde: Korhosen tiedote