Topi Raitasen erässä riittää vauhtia – maailmantilaston kärkinimi mukana

© Kuva: Getty Images
Arsenal ja Liverpool tarjoavat viihdettä pikkulauantaille! käytä hyväksesi vetoidea ja talletusbonus!

Dohan MM-kisoissa 3000 metrin estejuoksun alkuerään starttaa suomalaisista Topi Raitanen.

Raitanen juoksee kolmannessa ja viimeisessä alkuerässä, joten kahden edellisen erän tilanne on starttiin mennessä tiedossa. Eristä loppukilpailuun etenee kolme parasta ja kuusi erien aikavertailusta.

Raitasen erässä riittänee vauhtia. Tilastokärki on kesän maailmantilaston kakkonen, 8.05.12 juossut Kenian Benjamin Kigen. Meriiteiltään erän huippunimi on mestaruutta puolustava Kenian Conseslus Kipruto, joka voitti matkan myös Rion olympialaisissa kolme vuotta sitten.

Kipruton kunto on kuitenkin pieni arvoitus. Häneltä todettiin toukokuussa murtuma jalassa, ja hän pääsi kilpailemaan vasta elokuussa. Kesän paras on toistaiseksi 8.13,75.

Tilastojen valossa erän kärkinimiä ovat myös kenialaistaustainen Yhdysvaltain mestari Hillary Bor, joka on tällä kaudella juossut 8.08,41 sekä kolmesti kesällä 8.10 alittanut Etiopian Chala Beyo ja hänen maanmiehensä, Tampereella viime kesänä 19-vuotiaiden MM-tittelin juossut Takele Nigate. Hänen kesän parhaansa on 8.09,50.

Raitanen: Ei kiirettä kilpailla keväällä

Paikka Dohan MM-kisojen finaalissa on Raitaselle kauden kahdesta teemasta se, joka ei ole vielä toteutunut. Toinen oli Tokion olympiakisojen tulosrajan 8.22,00 rikkominen. Sen Raitanen selvitti kesäkuussa Turun ennätysjuoksussaan.

Olympiarajan alitus on Raitaselle ja Ukonmaanaholle iso apu tulevan kauden suunnittelussa, sillä Tokion kisojen yleisurheiluun oikeuttavat tulokset on tehtävä ensi kesänä jo kesäkuun 29. päivään mennessä.

– Kun olympiaraja on tehty, ei tarvitse miettiä, että pitäisi aloittaa kilpaileminen varhain keväällä. Voin tehdä talven harjoitusjakson ihan normaalisti, Raitanen sanoo.

Syksystä kevääseen kestävän treenikauden aikana Raitanen kilpailee vain harvakseen.

– Joulukuussa juoksen 10 kilometrin maantiekisan Valenciassa ja sitten toisen maantiekilpailun helmikuussa. Hallikisoista en niin välitä.


Real Madrid – Villarrealia | JÄTTIKERROIN 50.00 REAL MADRIDILLE

1. Avaa pelitili NordicBetille.
2. Talleta – saat talletuksesi tuplana 100€ asti.
3. Nappaa jättikerroin 50.00 Real Madridin voitolle ja lyö veto!

Arsenal ja Liverpool tarjoavat viihdettä pikkulauantaille! käytä hyväksesi vetoidea ja talletusbonus!