Tenniksen Tukisäätiön ja Suomen Tennisliiton järjestämää perinteistä Tennisgaalaa juhlittiin perjantaina 8.11.2019 Hotelli Clarionissa Helsingin Jätkäsaaressa. Illan aikana muisteltiin kulunutta vuotta ja palkittiin ansioituneita pelaajia sekä jaettiin stipendejä nuorille pelaajille hyväntekeväisyysgaalan tarkoituksen mukaisesti.

Illan palkitsemiset aloitettiin kunnioittamalla maajoukkueita. Cinia Davis ja Fed Cup Team Finland ovat tarjoilleet tänä vuonna unohtumattomia elämyksiä tenniskansalle. Naiset juhlivat kotiturnauksen voittoa ja nousua II-ryhmään Talin Tenniskeskuksessa huhtikuussa sekä miehet hurmasivat kotiyleisön ennennäkemättömällä tavalla Espoo Metro Areenalla syyskuussa. Lisäksi naisten maajoukkueen kapteenin Emma Laineen uraa kunnioitettiin myös asiaan kuuluvin toimin, eli Tennisgaalassa Emmalle esiintyi suoraan Lahdesta Brädi.

Vuoden parhaina palkittiin Henri Kontinen ja Oona Orpana. Kontinen on juhlinut ainoana suomalaisena turnausvoittoja ATP-kiertueella Rotterdamissa ja Tukholmassa sekä ylsi Australian avoimissa loppuotteluun. Orpana puolestaan murtautui ensimmäistä kertaa urallaan WTA-listalla 500 parhaan joukkoon sekä hän on yltänyt nelinpelin turnausvoittoon ja kolmeen kaksinpelin loppuotteluun ITF-kiertueella. Vuoden junioreiksi kruunattiin Otto Virtanen ja Laura Hietaranta.

Vuoden parhaina kansallisina pelaajina huomioitiin erittäin tutut ja menestyksekkäät pelaajat TEHO Sport Tennisliigasta ja Finnish Tourilta: Liisa Vehviläinen (ÅLK) ja Ville-Petteri Ahti (Smash-Kotka).

Vuoden tennistekona palkittiin näkyvästi mediassakin olleen pelaajan edesottamukset. Emil Ruusuvuoren läpimurtovuosi on nostanut pelaajan ATP-listalla jo 150 parhaan pelaajan joukkoon – kauteen on mahtunut kolme kaksinpelin ATP Challenger -turnausvoittoa.

Illan aikana jaettiin myös useita erikoispalkintoja, joista yksi meni Suomea Special Olympics -kesämaailmankisoissa edustaneille Sanna Sepposelle, Tommi Tyynilälle ja Roger Nybergille.

Tenniksen Tukisäätiön elämäntyöpalkinto meni tänä vuonna pitkän ja ansiokkaan uran tehneelle valmentajalle ja seuratyöntekijälle. Åbo Lawn-Tennis Klubbin Johan Skogman jäi syksyn alussa eläkkeelle ja hänen työnsä seurakentässä hakee vertaistaan.

Tennisgaalan päähuomio on varojen keräämisessä junioreille sekä kerättyjen varojen avulla myönnetyissä stipendeissä. Tänä vuonna rahaa jaettiin yli 70 000 euron edestä. Nuoren urheilijan rahastosta myönnettiin 10 000 euron tuet Otto Virtaselle, Oona Orpanalle, Patrik Niklas-Salmiselle ja Anastasia Kulikovalle. Lisäksi stipendit myönnettiin Laura Hietarannalle, Ella Haavistolle, Iiro Vasalle, Sade Scharlinille, Otso Martikaiselle, Oliver Byskatalle ja Stella Remanderille.

Viimeisenä julkaistiin viime vuonna menehtyneen Tenniksen Tukisäätiön puheenjohtajan Pekka Ojanpään muistorahaston käyttökohde. Tulevana vuonna rahaston avulla tullaan mahdollistamaan lajin harrastamista vähävaraisille lapsille.

VUODEN 2019 PARHAAT

Vuoden miespelaaja: Henri Kontinen
Vuoden naispelaaja: Oona Orpana
Vuoden poikajuniori: Otto Virtanen
Vuoden tyttöjuniori: Laura Hietaranta
Vuoden valmentaja: Federico Ricci
Vuoden seuravalmentaja: Susa Etumäki, Smash-Espoo
Vuoden pyörätuolitennispelaaja: Taneli Tenhunen
Vuoden kansallinen miespelaaja: Ville-Petteri Ahti
Vuoden kansallinen naispelaaja: Liisa Vehviläinen, ÅLK
Vuoden tuomari: Juhapekka Suutarinen
Vuoden kilpailunjohtaja: Ville-Heikki Talvenmaa, HTK/KoTS
Vuoden kansallinen kilpailu: Yleisten luokkien ulkokenttien SM-kilpailut, 4. TEHO Sport Finnish Tour, OVS
Vuoden kansainvälinen kilpailu: Scandinavian EB Championships
Vuoden seuratoimija: Iina Haapaniemi, SaTS
Vuoden seurateko: Anssi Lindqvistin, TTS, työ seurojen eteen – seuratilastot, livestream
Vuoden ansioitunut seniori: Joakim Berner, GVLK
Vuoden naissenioripelaaja: Laura Juvonen, HLK
Vuoden miessenioripelaaja: Alexander Lindholm, HVS
Fair Play –palkinto: Leevi Säätelä, Smash-Kotka
Vuoden tennistoimittaja: Arne Six, Eurosport
Vuoden tennisteko: Emil Ruusuvuoren läpimurtovuosi
Tenniksen elämäntyöpalkinto: Johan Skogman, ÅLK
Erityispalkinto, yhteisöllisyyden kehittäminen: Härmälä Kuppi
Erityispalkinto, klubikulttuurin kehittäminen: Jüri Räikkönen, Kalastajatorpan Tennisklubi
Erityispalkinto, työ tennistapahtumien eteen: Jari Ramstedt ja Rauno Hirviniemi
Erityispalkinto Special Olympics: Sanna Sepponen, Tommi Tyynilä ja Roger Nyberg

STIPENDIT

Nuoren huippu-urheilijan rahasto, 10 000€: Otto Virtanen, Patrik Niklas-Salminen, Oona Orpana ja Anastasia Kulikova

Tiina ja Jukka Roihan rahasto, 8000€: Laura Hietaranta
Naistoimikunnan stipendi, 4000€: Ella Haavisto
Fredrik Narsin stipendi, 4000€: Otso Martikainen
Stipendi, 4000€: Oliver Byskata, Stella Remander, Sade Scharlin, Iiro Vasa

Lähde: Tennisliitto