Ikäluokkansa suurin hiihtolupaus sai aivoinfarktin lukkojen takana yksin ollessaan – Kertoi koskettavan tarinan pelastumisestaan: ”Minulla kävi todella hyvä tuuri”

© Kuva: Juha Tamminen

Jo pidemmän aikaa ikäluokkansa suurimpia lupauksia maastohiihdossa ollut ruotsalainen Filippa Lindman sai aivoinfarktin ollessaan suihkussa. Ruotsalainen on nyt kertonut tarinansa Expressenille.

22-vuotias oli ollut pelaamassa jalkapalloa ystäviensä kanssa ja tullut kotiin. Suihkussa ollessaan hänen jalkansa pettivät aivoverenkiertohäiriön takia ja hän vajosi lattialle.

– Ensimmäinen ajatukseni oli, että olen syönyt liian vähän päivän aikana. Ajattelin mennä keittiöön ja ottaa jotain syötävää, mutta en päässyt niin pitkälle, Lindman sanoi ruotsalaiselle Expressen-lehdelle.

– Minulla oli onneksi puhelimeni mukana kylpyhuoneessa. Soitin isälleni ja selitin, että jokin on nyt vinossa. Pyysin häntä soittamaan ambulanssin, jonka jälkeen lyyhistyin kasaan, Lindman jatkaa.

Ensihoitajat joutuivat murtautumaan Lindmanin oven läpi päästäkseen asuntoon.

– Edes pikkurilli ei liikkunut. Muistan kaiken, olin tajuissani koko ajan.

Lindmanin pää kuvattiin ja diagnoosi oli, että hän oli saanut aivoverenvuodon.

– Sairaalassa kehoni oikea puoli tuli takaisin, mutta vasen puoli oli kokonaan kuollut.

– Minulla kävi todella hyvä tuuri. Ensinnäkin, että minulla oli puhelin suihkuhuoneessa, jota en ole yleensä ottanut sinne. Ja toiseksi, etten menettänyt muistia ja pystyin pyytämään apua.

Lindman on jo ottanut suuria edistysaskelia kuntoutuksessaan. Oikea puoli on palautunut täysin ja vasen tulee päivä päivältä paremmaksi.

– Jos kaikki menee hyvin, voin toivottavasti kokeilla hiihtämistä talvella. En tietenkään samalla tasolla kuin aikaisemmin, mutta pelkästään ulos ja suksille pääseminen olisi upeaa.