Roger Federer eteni Lontoon ATP-finaaleissa alkulohkosta jatkoon päihitettyään lohkovaiheen viimeisessä ottelussa Novak Djokovicin. Sveitsiläiskonkari vei legendojen kohtaamisen erin 6-4, 6-3.

Tappio tiesi Djokovicille sitä, että hänen turnauksensa päättyi. Kyseisestä alkulohkosta Federerin lisäksi jatkoon meni Dominic Thiem.

Federerin voitto Djokovicista oli harvinaista herkkua, kun miettii viime vuosia. Hän oli voittanut serbitähden edellisen kerran neljä vuotta sitten.

– Novakin kukistaminen on aina erityistä, vielä enemmän kun ajattelee, mitä tapahtui. Mutta ei minulla ollut sellaista tunnetta, että minun olisi pitänyt karkoittaa jotain kummituksia. Mielestäni jätin sen taakseni aika nopeasti, Federer sanoi ATP-kiertueen verkkosivuilla.