Mikko Korhonen käynnisti golfin Euroopan kiertueen Nedbank Golf Challenge -kilpailun Etelä-Afrikan Sun Cityssä 70 (-2) lyönnin kierroksella.

Erityisen jämäkästi hän esiintyi kentän neljällä par-viitosella, jotka hän pelasi neljä alle parin tehtyään birdien kaikilla rei’illä. Bogeja kierroksen aikana syntyi kaksi.

Gary Player Country Clubin kentällä, jossa tämän viikkoinen kisa pelataan, par-viitoset eivät ole erityisen helppoja. Lyhinkin niistä on 500-metrinen, pisin puolestaan 550 metriä pitkä.

– Täällä pääsee useimmat par-viitoset kahdella päälle, koska pallo lentää täällä korkealla niin pitkälle. Päivä oli hyvä kaikilta osin. Aamulla oli vähän hermostunut olo lähteä pelaamaan, kun melkein pari viikkoa on jo hengailtu reissussa ilman, että olisin pelannut vielä yhtään kisakierrosta. Kierros pysyi hyvin kasassa ja sujui jopa vähän paremmin kuin mitä odotin, Korhonen kertoi.

Par-viitoset ovat olleet Korhoselle läpi kauden melkoisia tulosautomaatteja, ja hän on pelannut ne keskimäärin 4,66 lyönnillä, eli huomattavasti kiertueen keskiarvoa paremmin.

Korhonen jakaa kilpailussa oman kierroksensa jälkeen sijaa 18. Kisan kärjessä on isäntämaan kokenut major-voittaja Louis Ooshuizen tuloksella -9.

Kilpailu on Korhosella 22. kuluvalla kaudella. Mikäli hän on sunnuntaina päättyvän kilpailun jälkeen kiertueen pistelistalla 50 parhaan joukossa, jatkuu kausi vielä ensi viikolla Dubaissa pelattavassa finaalissa.