Roger Federer kärsi tappion Dominic Thiemille ATP-finaalien ensimmäisessä ottelussaan. Sveitsiläsilegenda hävisi ottelun täpärästi erin 5-7, 5-7.

Tappio hankaloittaa huomattavasti Federerin mahdollisuuksia päästä alkulohkosta jatkoon. Novak Djokovic voitti sunnuntaina lohkon toisessa ottelussa Matteo Berrettinin suoraan kahdessa erässä.

Federer hävisi Thiemille jo kolmatta kertaa putkeen.

– Hän pelasi mielestäni hyvin. Huono alku ei helpottanut pelaamistani. Jouduin sen vuoksi hieman ”takajaloilleni”, Federer summasi ottelun jälkeen.

– Minulla oli mahdollisuuteni. Ei tuntunut siltä, että minut olisi pelattu mitenkään ulos ottelusta. Syöttötyöskentelyssäni oli takeltelua, eivätkä syötöt napsuneet niihin spotteihin, joihin toivoin. Ongelma korjaantunee luonnostaan, kun turnaus etenee pidemmälle, Federer pohti.

– Dominic pelasti itsensä niissä tilanteissa hyvin, kun hänen oli tarve. Hän pelasi kovan ottelun turnauksen ensimmäiseksi peliksi. Minun pelini ei ollut vain tarpeeksi hyvää, konkari jatkoi.

Maanantaina käynnistyy Lontoon turnauksessa toinen alkulohko, kun Daniil Medvedev kohtaa Stefanos Tsitsipasin ja Rafael Nadal ottaa mittaa Alexander Zverevistä.

Lähde: Metro.co.uk