Taitoluistelun Suomen mestaruudet ratkottiin viikonloppuna Vantaalla. SM-lyhytohjelmassa haparoinut Emmi Peltonen näytti sisunsa vapaaohjelmassa ja luisteli kolmanteen Suomen mestaruuteensa. Roman Galay puolestaan otti SM-jäällä niukan voiton Valtter Virtasesta.

Naisten mestari Emmi Peltosen voittopisteet 174,29 ovat 20-vuotiaan kauden toistaiseksi paras tulos.

– Lähdin vapaaohjelmassa tekemään vain yhden asian kerrallaan. Oli ihanaa nähdä, minkätyyppisen vappiksen pystyin tekemään viime ajoista huolimatta.

Emmi Peltonen loukkasi jalkansa nivelsiteet kesällä, ja on pystynyt harjoittelemaan täysillä vasta viimeiset viikot.

Peltosen vapaaohjelmassa oli vielä hiukan helpotusta, esimerkiksi kahden kolmoishypyn yhdistelmää ei nähty. Mutta toisaalta hän pystyi lataamaan ohjelmaan muun muassa kolmoislutzin. Hyppyä on yhtä komeana harvoin nähty Etelä-Vantaan Taitoluistelijoita edustavan naisen ohjelmassa.

– Nyt tarvitaan vain lisää toistoja. Joululomasta ei siis puhuta, nyt tehdään niitä treenejä, jotka jäivät kesällä tekemättä.

Lyhytohjelman jälkeen johdossa ollut Jenni Saarinen sortui myös hyppyjen helpotuksiin ja kolmoisflippi päätyi jään pintaan. Kauden kärkinaisen pettymys oli suuri. Kooveen Saarinen keräsi SM-kisoissa yhteispisteet 172,44 ja otti uransa neljännen SM-hopean.

Pronssimitalistin riemulla ei sen sijaan ollut rajoja. Upean vapaaohjelman luistellut Espoon Jäätaitureiden Linnea Ceder saavutti uransa ensimmäisen naisten SM-mitalin pistein 160,87. Saavutuksen Ceder nimesi uransa tähänastiseksi kohokohdaksi.

Galay uusi Suomen mestaruuden

Roman Galay ja Valtter Virtanen kävivät erittäin tasaisen taiston miesten Suomen mestaruudesta. Galay voitti toisen peräkkäisen mestaruutensa yhteispistein 191,36, mikä oli vain 2,20 pistettä enemmän kuin viisinkertaisella mestarilla Virtasella.

– Teimme Vaden kanssa yhdessä tästä SM-kilpailusta yleisölle jännittävän. Kumpikin luisteli hyvän lyhytohjelman ja sitten mokailimme molemmat vähän vapaaohjelmissamme, Roman Galay kuvasi yhteisiä tunnelmia heti kilpailun ratkettua.

Galay kävi vapaaohjelmassa jään pinnassa normaalisti yhdessä parhaimmista hypyistään, kolmoisaxelissa. Lisäksi hänelle tuli helpotuksia useampaan elementtiin. Myös Virtasella oli ohjelmassaan useita teknistä haparointeja, vaikka hän voitti ohjelmaosion niukasti.

Roman Galayn kärkitulos tältä kaudelta on korkea, 203,52. Se on tarkoitus kasvattaa vielä paremmaksi, sillä Galay on päässyt tosissaan harjoittelemaan ensimmäistä neloishyppyään, tulppia. 21-vuotias Pietarissa harjoitteleva luistelija toivoo voivansa esittää sen jo EM-kilpailuissa tammikuussa Itävallassa. Vantaalla peräti 15:nnet miesten SM-kilpailut luistellut Valtter Virtanen, 32, puolestaan ilmoitti tähtäävänsä vielä pidemmälle.

– Olympialaiset ovat kahden vuoden päästä. Vaikea tavoite, mutta kun tekeminen maittaa, mitäs muutakaan. Miesten SM-pronssin voitti Mikkelin Luistelijoiden Lauri Lankila,152,64.

Lähde: Taitoluisteluliiton tiedote