Rukan mäkikilpailu jouduttiin perumaan myrskyisän tuulen vuoksi.

Tuuli oli ongelmallinen, sillä se puhalsi suoraan edestä, mikä on pahin mahdollinen suunta mäkitapahtumille, ja lisäksi tuuli oli erittäin voimakas. Tuulen puhaltaessa suoraan edestä, verkoista ei ole apua.

Suomen Hiihtoliitolle mäkikilpailun peruminen on luonnollisesti takaisku.

– Ensisijaisesti haluamme, että mäkikilpailut hypätään turvallisissa ja tasapuolisissa olosuhteissa. Jos emme voi taata edellä mainittuja asioita, on syytä päätyä kilpailun perumiseen, kuten tänään. Urheilijat ja heidän turvallisuutensa ovat aina etusijalla, sanoo Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen.

Hiihtoliiton kannalta paras ratkaisu olisi siirtää kilpailu Lahteen Salpausselän kisoihin, jolloin viikonlopun aikana hypättäisiin kolme mäkikilpailua. Siirron mahdollisuutta selvitetään ja lopullisesta ratkaisusta tiedotetaan asian vahvistuttua.

Lähde: Urheiluliitto