Muodostelmaluistelujoukkue Team Uniquen päävalmentajana toiminut Mirjami Penttinen sanoo, ettei ole valmennustoiminnallaan halunnut loukata tai satuttaa yhtään urheilijaa tai vanhempaa.

Penttinen asetettiin Taitoluisteluliiton toimesta 12 kuukauden toimintakieltoon epäasiallisen käytöksen vuoksi viime perjantaina. Maanantaina Penttisen seura HSK vapautti valmentajan tehtävästään toistaiseksi.

– Olen äärimmäisen järkyttynyt ja pahoillani tilanteesta. En ole koskaan halunnut loukata tai satuttaa yhtään urheilijaa, Penttinen kertoi STT:lle toimittamassaan lausunnossa.

Penttisen mukaan tapahtumien käsittelyn yhteydessä on kuultu useita todistajia, jotka ovat tulkinneet tilanteet toisin. Hän sanoo, että tapahtumien selvittäminen jatkuu.

Lähde: STT